tiistai 30. lokakuuta 2012

On aika surra ja levätä

Kaamos hiipii viluksi luihin, tummiksi varjoiksi silmien alle ja laskee kuin varkain suupielet alaviistoon. Aamuisin on vaikea käynnistyä, mieli saattaa tapailla alakuloisia sointuja ja arkiset toimet tuntua puuduttavilta. On Kekrin aika, kuolevan maan aika.

Loppusyksyn tumma kylmyys tarttuu olkapäihin kuin vanhan eukon sinertävän viileät kourat. On aika sytyttää kynttilä esivanhemmille ja poiskäyneille. On aika tunnustella syvimpiä, raskaimpia ja pimeimpiä tunteita omassa sielussa. Kekrin, Halloweenin ja Samhainin aika muistuttaa meitä kuoleman läheisyydestä. On aika surra, on aika olla alakuloinen, on aika hyväksyä nämä tunteet ihmismielen kirjossa. Vanhat surut on surtava, annettava ne maan multiin lumipeitteen alle, hangen ja pakkasen puhdistettavaksi, jotta karaistuva maa olisi keväällä valmis uuteen kasvuun, uuteen iloon ja uuteen elämään.

Yön pimeydessä kiipeän takapihan vanhalle kiviaidalle. Pystyyn lakastuneet maitohorsmat ja nokkoset nojaavat kumisaappaiden varsiin. Yötuuli puhaltaa myrskyisenä ja heittää vaahteranlehtiä jalkoihin. Varpaat hakevat tasapainoa, kumisaappaan kannat lipsuvat jyrkillä kivillä. Äänettömässä pimeydessä tunnen hengitykseni nousevan höyrynä taivaalle.

Punon mielessäni juuret, jotka kiertävät selkärangan nikama nikamalta ja laskeutuvat häntäluusta takareisien ja pohkeiden kautta aidan kiville. Ne painuvat kivien lomasta mustaan kylmään maahan. Selkärankani kohoaa puunrunkona maasta, käteni levittyvät oksiksi ja hiukseni hulmuavat latvuksena. Ihminen on elämänpuu. Ihmisen on aika kukoistaa. Ihmisen on aika levätä ja olla hiljaa.

Lasken väsymyksen, uupumuksen ja kuluneen vuoden taakan juuria pitkin maahan. Annan käteni pudota kupeille. Pään painua rintaa vasten. Talvi ottaa omansa, annan horroksen ja levon täyttää kehoni. Taas keväällä on aika nostaa maasta uusi voima ja antaa elämänpuun kasvaa uuteen loistoon. Nyt on aika surra, nyt on aika levätä.



maanantai 29. lokakuuta 2012

Viherjauheesta voimaa

Ulkona on koleaa. Sisällä on kalseaa. Luita kolottaa. Aivastuttaa. Aamupalaksi sitäsuntätä, lounaaksi mitälie. Nukuttaa jo iltakuudelta. Yöllä ei tule unta ollenkaan. Yskittää. Vituttaa. Väsyttää.

Kaamosväsymyksen ja syysflunssan taltuttamiseen on vanhalla kansalla ollut tuhdit konstit: villasukat jalkaan, mustaherukkamehua höyryävään kuppiin ja yrttiteetä santsikuppiin. Marjoja kannattaakin nyt kaivaa lautaselle pakkasen uumenista, eikä säästää kaikkia kevääseen. Etteivät unohdu pakasteen uumeniin juhannukseen asti, kuten meidän tuvassamme usein tapahtuu.

Jos olet ahkeroinut keväällä ja kesällä kotimaisia luonnonkasveja kuivatuiksi teeaineksiksi kaappiin, voi niistä pyöräyttää kätevästi viherjauhetta. Lehtivihreäjauhe on sellaisenaan tehokas lisäravinne ja maun antaja keittoihin, myslilautaselle ja pirtelöiden sekä puurojen sekaan. Merja Niemi neuvoo Aurinkoista ruokaa -kirjassaan valmistamaan lehtivihreäjauhetta kuivatuista luomuporkkanoiden, retiisien ja punajuurten naateista, sekä lisäämään joukkoon kuivattua sinimailasta.

Kesällä kuivattamisen jälkeen hienonsin keräämäni lehdet pieneksi silpuksi purkkeihin. Nyt otin reilun lusikallisen kutakin ja jauhoin morttelissa entistä hienommaksi jauheeksi. Pyöräytin tehosatsin viherjauhetta persiljasta, nokkosesta, voikukasta, rautayrtistä, mustaherukasta ja vadelmasta. Seoksessani on mm. E-vitamiinia ja karoteenia, C-vitamiinia, rautaa, kuparia, B-ryhmän vitamiineja, sun muita kivennäisaineita. Mustaherukanlehdissä on erityisen runsaasti C-vitamiinia, joten lisäsin niitä reilulla kädellä tähän syystalven sekoitukseen.

Viherjauheeseen sopivat edellä mainitsemieni kasvien lisäksi maitohorsmanlehdet, poimulehti, siankärsämö, väinönputki, maahumala, pihatähtimö, lehtikaali, apilanlehdet, koivunlehdet ja villinä kasvavien mansikoiden lehdet. Nokkosesta ja väivönputkesta kannattaa hyödyntää erityisesti siemenet, joita on käytetty kautta aikain esimerkiksi syöpälääkkeenä - niin tehokkaita ne ovat.

Maagista voimaa seokseen saa, kun sen valmistaa täysikuulla morttelissa jauhaen ja samalla visualisoiden miten parantava, elvyttävä ja voimauttava viherseos on. Sillä niinhän se on!



torstai 25. lokakuuta 2012

Noituutta Italiasta


La Vecchia Religione eli vanha uskonto on italiassa jotakin muuta, kuin jo tuhansia vuosia vanha kristinusko, jolla on vankka asema katolisena kirkkona. Vanha uskonto kietoutuu noituuden, hedelmällisyystaikojen ja täysikuun mystiikan ympärille. 

Italialaisen noituuden eli stregan saloihin voi tutustua Aradia eli Noitaevankeliumi –kirjan lehdillä. Jumalatar Diana lähettää tyttärensä Aradian maan päälle kertomaan noituudesta ja vapauttamaan kansaa henkisesti feodalismin ikeen alta valamalla ihmisiin uskoa tahdonvoiman lujuudesta, loitsujen voimasta ja jumalataruskosta. Kuulostaa aika tutulta ja Raamatulliselta, mutta keskushahmona on tässä tarinassa nainen ja evankeliumi puhuu armon ja uskon sijaan pakanuudesta.

Charles G. Leland julkaisi Aradian vuonna 1899. Uudessa Salakirjojen kustantamassa suomennoksessa on mukana minunkin pohtivia artikkeleita, jossa luotaan Aradian taustoja ja erilaisia teorioita kirjan synnystä. Kuinka autenttinen se oli, kertooko se todellisesta noituuden jatkumosta, sepittikö Leland kirjan itse?

Eettiseen nykynoituuteen ja wiccaan perehtyneelle Aradia näyttäytyy vanhakantaisen moraalin kautta. Jos naapuri ei miellytä, pamautetaan hänen päänsä menoksi kirous. Eli astetta tummasävyisempää noituutta löytyy tämän kirjan lehdiltä. 

Aradia Salakirjojen sivuilla