Miltei koko elämäni olen viihtynyt kirjojen riveillä. Olomuotoni on vaihdellut rennosta sohvalukijasta bussissa istuvaan pikalukijaan tai veneen keulassa nuokkuvaan laiskaan kesälukijaan. Siinä tuhansien kirjojen lomassa olen nostanut katseeni alati touhuavaan äitiini ja ihmetellyt, kuinka hän voi olla jatkuvassa liikkeessä. Äiti tiskaa, paistaa samalla vohveleita ja leikkaa vanhasta seinäkalenterista palapeliä. Luen kuusi sivua eteenpäin ja äiti on edennyt lettupuuhista huovuttamiseen. Käännän kylkeä ja lueskelen kappaleen loppuun. Äiti pohtii jo kahvisaippuan valmistamista ja piirtää kaavoja ystävänsä lapsen teatteriasulle. Äiti ei jaksa katsoa leffaa kuin vartin. Sitten on pakko vähän puuhailla, ainakin hakea kutimet syliin ja pistää matkalla soppa tulille.
Ja nyt löydän itseni samasta. Joulupukinkonttiin on kutoutumassa kalastajanpipoja ja pieniä kirjavia lastensukkia. Vapaapäivän kynnyksellä ajattelen raukeasti, että nyt voin lukea kirjaa koko päivän ja maata sohvalla. Päivän päätteeksi huomaan tehneeni viisi uutta kaulakorua puotiin myyntiin ja sekoittaneeni eteerisiä öljyjä suitsukesekoituksia varten. Kaivaessani kirjan esiin silmät lurpsahtelevat jo kohti unimaata. Luen kaksi kertaa saman sivun, enkä silti sisäistä mitä siinä buddhalaisuuden etiikasta tuumattiin.
Laitan kirjan pöydälle, sillä huomenna on sunnuntai ja koko päivä aikaa lukea! Vaan illalla huomaankin pilkkoneeni halkoja, rakentaneeni seinähyllyä ja kirjoittaneeni monta tuntia reseptejä nettiin. Sisäinen kotipsykiatrini kysyy: etkö sinä Thuleia osaa pysähtyä? Miksi touhuat koko ajan? Tiedätkö, että monelle touhuaminen ja jatkuva liike hiljaisuuden karttelua ja oman sisimmän pakenemista?
Niin. Onhan se niinkin. Useille. Minulle lukeminen ei ole ollut koskaan hiljaisuutta, joka jättäisi tilaa sisäiselle peilaamiselle. Kirjat imaisevat mukaansa ja saavat uppoutumaan maailmaansa niin, että ympäristö katoaa hetkeksi. Vaikka nykyään lukisinkin tovin, olen aina läsnä arjessa enkä tule imaistuksi juonen mukana niin ahnaasti. Paitsi hetkonen, koska olenkaan lukenut viimeksi hyvän romaanin? Tai niin mielenkiintoinen tietokirjan, että se nappaa huomioni ja koukuttaa ja innostaa ja inspiroi?
Ehkä voisin pitkästä aikaa meditoida vaikka muutaman kerran viikossa. Se on miellyttävä tapa kasvattaa hiljaisuutta ja rauhallisuutta, jolloin olotila voisi laajentua kattamaan lukemistakin. Toisaalta nautin aivan hurjasti päivittyneestä puuhaminästäni. Elämässä on hyvä kokeilla monenlaisia identiteettejä ja puuhaverkkarit tuntuvat mukavilta vuosikausien lukuhousujen jälkeen. Silti jatkuva puuhailu pitää stressitasoa korkealla.
Sukellan syvän veden pohjaan.
On vain hiljaisuus, äänettömyys, rauhallisuus.
Jäätyneen lammen tumma pohja, kuolleet kaislat ja vesiheinät.
