maanantai 29. elokuuta 2022

Riimuilla aktivoiminen

Kun mikä tahansa tilanne on ollut pitkään muuttumaton, voi tilanteen aktivoida riimuparia käyttämällä. Ensiksi nostetaan pöydälle Isa-riimu, joka kuvastaa jäätynyttä ja pysähtynyttä asiantilaa. Sen pariksi valitaan riimu, joka edustaa aktivoitavaa asiaa.

Esimerkkejä alla. Olen nostanut vihreille lehdille kaksi puuhun poltettua riimua. Isa kuvastaa tässä jähmettynyttä tilannetta, jolloin olen kuukausia keskittynyt vaan arkisiin asioihin, kotiaskareisiin ja riesana ramppaaviin tauteihin aina flunssasta koronaan. Päätin tietoisesti alkaa tuoda elämääni fokusta, joka liittyy suojelukseen ja yhteyteen omiin henkioppaisiin. Tätä edustamaan nostin Algiz-riimun. 

Riimupari saa olla ikkunalla yhdeksän päivää ja juon sen äärellä aamukahvini. Hengitän uloshengityksen mukana pois jähmeää tilannetta ja tankkaan sisäänhengityksellä Algizin suojelusta. Viimeisenä illalla palaan taas riimuparin luo ja muistan intentioni muuttaa arkeani riimumagian myötä.

Jälkimmäisessä riimuparissa Isa kuvastaa jälleen jähmettynyttä tilannetta. Tällä kertaa se liittyy vaurauteen ja elämäntilanteeseen, jossa ei ole käytettävissä yhtään ylimääräistä rahaa. Nostan maagisen muutoksen riimuksi Fehun. Fehu edustaa materiaalista hyvää, vaurautta, uutta työtä ja näiden asioiden manifestoimista elämään. Tämä riimupari saa olla esillä pidempään kuin yhdeksän päivää, sillä tähtään muutokseen usean kuukauden mitassa.

Minkä asian haluaisit muuttaa elämässäsi? Millä riimuparilla tuottaisit polun kohti muutosta?

PS. Tervetuloa 13 vuotta vanhan blogin pariin. Laitan tänne sanoja, tunnelmia ja ajatuksia aina välillä. Tällä hetkellä päivitän Thuleian Tupa -nettisivustoa uuteen kuosiin sekä kirjoitan kirjoja. Tuvan nettisivuille ei ole tulossa varsinaisesti uutta sisältöä, sillä kirjat tulevat syventämään aihepiirejä jatkossa. Thuleian Tuvan Facebook-sivut ovat poissa käytöstä, mutta Instagramiin laitan kuvia toisinaan.