sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Erilainen saunavihta

Mittumaarin kunniaksi sauna on kuurattu puhtaaksi mäntysaippualla. Eteishuoneen puisessa kattoparrussa kuivuvat yrttikimput. Ikkunalaudalla on vanhoja lasilyhtyjä kynttilöineen. Sauna on pyhättö, meditatiivinen puhdistumisen paikka, joka puhdistaa mielen ja ruumiin.

Saunan rooli on maagis-uskonnollisella polullani ollut usein rituaaliin valmistava ja tunnelmaa nostattava. Huolellinen peseytyminen ja tietoinen läsnäolo petaavat mielen valmiiksi seremoniaan, pitkään meditaatioon tai vaikkapa shamaanimatkaan.

Saunassa yhtyvät tuli, vesi, ilma ja maa. Oikein sairaana ei jaksa muuta kuin rojahtaa lauteille, voidella itsensä parantavilla yrttiöljyillä ja laulaa Suomen kansan wanhojen runojen manaussanoilla tautia hauen suolen mutkaan, kipuvuoren ytimeen ja mihin milloinkin. Vihtominen on vanha tapa tuottaa monotonista transsaavaa liikettä ja muuttaa kevyesti mielentilaa.

Vihta kannattaa valita kulloiseenkin tarpeeseen sopivasti yhdistelemällä kasvin fyysisiä vaikutuksia ja maagisia vastaavuuksia. Vaikutus vahvistuu, kun samasta kasvista haudutetaan ennen saunaa teejuoma. Lehtiä ja kaarnaa voi laittaa yrttipakkauksiksi keholle ja kasvia voi asetella löylyhuoneeseen vesiastiaan tuomaan tuoksua. Meillä vihdottiin tänä juhannusviikonloppuna maitohorsmavihdalla.

Koivu:
elementti: vesi, jumaluudet: Thor, Ominaisuudet: suojelu, exorsismi, puhdistaminen. Koivunoksia on käytetty kautta aikain karkottamaan pahoja henkiä ihmisestä vihtomalla. Auttaa reumaattisiin vaivoihin ja nivelkipuihin.

Haapa:
elementti: ilma, ominaisuudet: suojelee varkauksilta, parantaa puhetaitoa ja ilmaisukykyä. Haapa on antiseptinen kasvi, joten se sopii puhdistamaan ja miestenvaivojen tukihoitoksi.

Pihlaja:

elementti: tuli, jumaluudet: Thor, ominaisuudet: psyykkiset voimat, parantaminen, voima, menestyminen, suojelu. Pihlaja on ollut pitkään Suomessa yksi pyhistä puista. Se sopii esimerkiksi naiseuteen ja hedelmällisyyteen liittyviin riitteihin.

Tammi:

elementti: tuli, jumaluudet: Dagda, Dianus, Jupiter, Thor, Zeus, Herne, Janus, Rhea, Cybele, Hekate, Pan, Erato, ominaisuudet: suojelu, terveys, vauraus, paraneminen, potenssi, hedelmällisyys, onni. Tammi on esimerkiksi Baltiassa ja Brittein saarilla pyhä puu, joka liitetään moniin voimakkaisiin jumaluuksiin ja ukkoseen. Tammivihta sopiikin voimannostajaksi ja maskuliinisen energian välittämiseen.

Saarni:
elementti: tuli, jumaluudet: Uranus, Poseidon, Thor, Woden, Neptunus, Mars, Gwydion, ominaisuudet: suojelu, terveys, mereen liittyvät rituaalit, vauraus. Saarni tunnetaan skandinaavisessa mytologiassa aasauskoisten elämänpuuna eli maailman keskusakselina.

Kataja:
elementti: tuli, ominaisuudet: suojelu, varkauksien esto, rakkaus, exorsismi, terveys. Kataja on hyvä reuma- ja iskiaskipujen hoitaja, joka auttaa monenlaisissa kiputiloissa. Se poistaa kehosta nestettä ja palauttaa lihakset raskaiden fyysisten liikuntasuoritusten jälkeen. Katajavihta voi ärsyttää ihoa, joten kokeile vain hyvin varovasti!

Mänty:
elementti: ilma, jumaluudet: Cybele, Pa, Venus, Attis, Dionysos, Astarte, Sylvanus, ominaisuudet: parantaminen, hedelmällisyys, exorsismi, vauraus. Mäntyvihta tai löylyhuoneeseen vesimaljaan asetellut männynoksat auttavat hengityselinvaivoissa ja avaavat keuhkoputkia. Se myös desinfioi ja virkistää.

Lue lisää saunamagiasta

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Aurinkoista mittumaaria

Kultaisena hehkuvaa hunajaa. Kypsinä valuvia mangoja. Kirpeitä tyrnimarjoja. Säkkipillimusiikkia. Savusauna ja tervan tuoksu. Vihdottu höyryävä selkä. Muutama jooga-asana laiturilla. Mittumaari, auringon ja keskikesän juhla. Hunajainen sima ja paljaat varpaat nurmikolla. Oranssia. Punaista. Keltaista. 

Kiedon ympärilleni leiskuvia värejä. Asettelen lautaselle samoja. Hengitän. Makaan lämpöisellä nurmikolla. Sellomusiikki ja jyrisevät rummut painavat selkää maahan. Läpi maan, ytimeen, multaiseen, kiviseen, syvään kallioon. Punamultaa. Pyhää suitsukkeen savua.

Aurinko ja elämänvoima lataavat koko kroppaan täyttä potentiaalia. Jäntevä, lihaksikas, gaselli, leijona, venyvä ja voimakas. Haaleansininen taivas repii myrskypilviä horisontista. Salamat etäällä, tuli nuotiossa. Aurinko ruokkii luovuutta. Mikä tahansa on mahdollista, tässä hetkessä.

np: Arkona - Goi, rode, Goi!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Takapihalta syötyä

Olin kai edellisessä elämässäni laama tai vuohi. Jos se on vihreää, pistän sen suuhuni. Jos se kasvaa takapihalla, se päätyy lautaselle. Voi miten tykkään omasta vehreän vihreän rönsyilevästä takapihapuutarhasta!

Kevät-kesällä paperipussien kätköihin ja lasisiin yrttipurkkeihin on kertynyt vihreitä ystäviä kiihtyvällä tahdilla. Voikukanlehteä perusteeksi ja nestettä poistamaan, mustaherukanlehteä tuomaan teehen ihanaa aromia ja hellimään kurkkua. Siankärsämön lehteä olen kerännyt suoraan viherpirtelöitä rikastamaan - kasvi kukkii vasta myöhemmin ja päätyy sitten vasta kukintoineen kuivatuksi. Nokkosen sukulaista valkopeippiä on jemmassa ahvistavaksi kasviksi viherjauheisiin, ruusun terälehtiä keräsin pääasiassa saippuantekoa silmällä pitäen - mutta tulipa niistäkin osa syötyä. Peltokorte auttaa iho-ongelmissa, joten sitäkin poimin hieman talteen. Maitohorsma on myös yksi yleisesti viherjauheissa ja teeaineksena käyttämäni mieto yrtti.

Kaikkia mainitsemiani on hurahtanut vaihtelevasti päivittäin viherpirtelöihin. Sillä kun päättää päivänsä tai aloittaa aamunsa, niin olemus saa kummasti reippautta. "Et kai sää meinaa olla koko päivää noin pirteä" - töissä tuumattiin yhtenä aamuna viime viikolla ;)

Poimulehti oli jo pienenä tyttönä lempikasvini. Kutsuin sitä kissantassuksi. Siltähän tuo näyttää samettisine pintoineen. Kasvin latinankielinen nimi Alchemilla vulcaris kertoo historiasta alkemistien kasvina; poimuiselle lehtipinnalle kertyvistä pisaroista etsittiin ikuisen elämän eliksiiriä. Tokkopa poimulehti elämää ikuiseksi loihtii, mutta se voi kyllä pidentää sitä. Kasvista saa apua kuukautisongelmiin, tulehduksiin, mahasairauksiin ja vyötärölle kertyviin kiloihin.

Uusin tuttavuus on vesiheinä eli rikkaruoho, jota tulee vedeltyä yrttimaan reunalta suoraan salaattilautaselle. Tarkoitus on kerätä näitä ja muita vihreitä nameja koko kesän ajan, syödä mahdollisimman paljon tuoreeltaan, ja säilöä kuivattuna talvea varten.

PS. Jos asut pääkaupunkiseudulla ja olet vailla vaikkapa näiden kasvien keräyspaikkaa, meidän pihalle Espooseen voi tulla keräämään. Samaan hintaan saa hyvää seuraa ja raparperimehua ja portviiniä!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Blogin kirjoittamisesta


Blogini oli melkein vuoden tauolla, mutta nyt sormet kaipaavat taas kirjoittamista. Tauolla siksi, että elämän aaltoliike veti käpertymään sisäänpäin, erakoitumaan ja maistelemaan uusia ajatuksia yksin. Parin viime vuoden aikana oma sisäinen ääni katosi sosiaaliseen hälinään ja asioiden liialliseeni jakamiseen. Talvi, kevät ja kesä ovat olleet vetäytymistä oman sisäisen keskuksen ympärille.

Ainoa lapsi kasvoi yksin, majan katolla, puissa, kallioilla, seuraten poroja tunturissa, oman sydämen rytmissä. Yksinäisyys, luonnon puhe, lintujen tarkkailu, oleminen, maagiset luonnonesineet, intuitio, hiljaisuus, aaltoilevan metsäjärven ranta…

Toisinaan jakamattomuus on arvokasta. Omat keskeneräiset polut, kudelmat ja ajatukset saavat rauhassa kypsyä omaan muotoonsa ilman, että joku muu poimii ne puoliraakoina makustellen niistä itselleen sopivia ja palauttaen omat ajatuksensa sinulle… mikä taas vaikuttaa omiin prosesseihin vääjäämättä. Moni sanoisi, että eikö tuo ole hyvää sosiaalista oppimista ja vuorovaikutusta. Kyllä niinkin. 

Jakaminen ja ajatusten jäsentely muiden näkökulmaan on sekin paikallaan toisinaan. Siihen päiväkirjat, maagiset projektiseurannat ja blogit ovat oivallisia. Niiden huono puoli on pinnallisuus. Siivu päältä, vähän sivuilta, mutta ei liian syvältä.

Oma ajatusmaailmani, elämäntapani, tavoitteeni ja monet arvoni ovat muuttuneet viimeisen vuoden sisällä ehkä enemmän ja nopeammin kuin koskaan aiemmin. Olen innostunut monista uusista asioista, joita haluan maistella täällä blogissakin. Lempireseptejä raakaruoan ja vegaanisen ruoan maailmasta tupsahtelee tänne teidänkin maisteltavaksenne ja kokeiltavaksenne. Aloittakaa ihmeessä eilisestä mansikkaruusujätskistä!