Pohdin juhannusviikonloppuna, että ihmiset suhtautuvat
moniin juhlapyhiin paljolti tekemisen kautta. Facebook-päivitykset olivat
listoja missä oli käyty, mitä tapoja toteutettu, mitä juotu ja syöty. Mitä teit juhannuksena? En tehnyt mitään.
Liu´utaan tekemisestä olemiseen. Poistetaan lauseista
verbit. Ei muistella juhannussaunaa tekemisen kautta, vaan olemisen kautta.
Koivuvihdan tuoksu, lämmin puuseinä selkää vasten, laiturilla kuuluva
liplattava ja moljuva ääni. Oleminenhan kuulostaa tutulta, sehän on rentoutumista ja nauttimista, tunnelmia ja muistoja. Ei anneta hetkille edes sanoja, sulaudutaan puhtaaseen kokemukseen. Tullaan yhdeksi nuotion kanssa, hengitetään iltahämärää.
Onhan se niinkin, että ihmiset kuvaavat olemista tekemisen
kautta. Jollekin toiselle ”pesinpä tänään räsymatot” tuo mieleen ankean
siivouksen ja selkäsäryn, minulle se merkitsee tuoksuvaa mäntysuopaa ja
meditatiivista perinteitä kunnioittavaa kesähetkeä, jossa linkityn edellisten
sukupolvien ja vahvojen naisten ketjuun.
En siis vastusta tekemishenkisiä Facebook-statuksia, on
mukavaa kuulla miten ihmiset viettävät juhlapyhiä ja elävät elämäänsä. Halusin
pohtia tätä tekemis-olemisasiaa ihan yleisesti ja muuttaa jotakin omassa
käytöksessäni, sillä olen nykyään hyvin touhupuuhatekemiskeskeinen. Rauhallinen
oleminen tai vaikkapa paikallaan pötköttely ja romaanin lukeminen on vaikeaa,
sillä huomaan vartin lukemisen jälkeen säntääväni neulomaan villasukkaa,
leipomaan sämpylöitä tai hötkyileväni jonnekin muualle. Yritänpä opetella vain
olemaan. Still. Pause. Print
screen. Hold.
Puro allani solisee.
Sisäänhengitys on voimaa.
Uloshengitys on rentoutumista.
Sisäänhengitys on voimaa.
Uloshengitys on rentoutumista.
