Voimaeläimen vaihtuminen

Shamanismin harjoittajan apuhenki on usein eläinhahmoinen. Voimaeläimen käsite on tuttu kaikille shamanismiin syventyneille. Mutta mitä sitten, kun vanha-rakas-tuttu voimaeläin kertoo ottavansa loparit ja rekrytoi tilalle uuden eläimen?

Vanha voimaeläimeni oli vuosien ajan läheinen kumppani. Se manifestoitui usein tähän todellisuuteen. Kulki vierellä, kujeili ja opetti. Yön hämärinä tunteina rummun kumussa otin eläimen hahmon ja juoksin metsissä haistaen sen kuonolla ja näkien sen silmillä. Se oli minussa ja minä olin se. Lomittain. Ja sitten se ilman mitään varoitusta kertoi muuttavansa erääseen rituaaliesineeseeni. Ja muutti, ilman irtisanomisaikaa.

Se oli opettanut läksynsä, elämänvaihe oli muuttunut ja uusi eläin toisi uudet opetukset mukanansa. Eläin, jota olin aina vierastanut ja hieman pelännytkin. Eläin, jonka kanssa nyt viimeiset pari vuotta olen elänyt arastellen. Se on tuonut mukanaan erilaisia henkisen elämän ulottuvuuksia, kuten joogisen elämäntavan. Mutta samalla shamanismin harjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Ehkä senkin vuoksi, että arkailen uutta eläintä. En koe samanlaista kaipuuta sen luokse kuin edeltäjänsä.

Nyt kun tarkemmin asiaa tuumailen, en tiedä onko shamanismin harjoittamisen välttely ollut oikea ratkaisu. Tunnen itseni irrallisemmaksi ja huonovointisemmaksi ilman säännöllistä yhteyttä shamanistisiin maailmoihin ja harjoitteisiin. Ehkä olisi viisaampaa suhtautua uuteen eläimeen kypsemmin ja päättää tutustua siihen oikein huolellisesti ajan kanssa. Sillä on varmasti elämälleni paljon annettavaa, kun se on aiheuttanut tällaista välttelyä. Usein kun hankalia ja haastavia asioita tulee vältelleeksi.