maanantai 31. joulukuuta 2012

Manifestoimisen aika

Vuodentaite on mitä parasta manifestoimisen aikaa. Olipa vuodentaitteesi sitten kekrinä, talvipäivänseisauksena tai kalenterin osoittamana vuosiluvun vaihtumisen päivänä, iske silmäsi hetkeksi menneeseen vuoteen ja suuntaa se sitten tulevaan aikaan.

Vuodentaiterituaalit ja muukin ritualistinen performointi on jäänyt omassa uskonnollis-maagisessa harjoituksessani jo muutaman vuoden taakse. Rituaaleille on toki paikkansa ja aikansa. Ne resonoivat mielessä monella taajuudella. Vaan nykyään arvostan sanattomia kokemisen hetkiä. Olemisen yhdistymistä ympäristöön. Kävelen metsään liukuen osaksi metsää ja metsä lomittuu minuun liikkuen ytimeni päällä havuntuoksuisena alkukantaisena voimana.

Taitekohdat ovat kuitenkin erinomainen ajankohta poiketa kokemuksellisuuden fiilistelystä riittien pariin. Tänä talvipäivänseisauksena nostimme pimeässä tulen valaisemassa tuvassa maljaa tulevalle vuodelle ja lausuimme ääneen Tahtomisen sanat. Sanat, jotka osoittavat tahdon suuntaa. Sanat, jotka manifestoivat tulevan vuoden todellisuutta. Maagiset sanat, joiden tarkoituksena on muuttaa itseä, vuoden sisältöä ja vähän ympäröiväänkin maailmaa niin, että ne kulkevat linjassa oman sisimmän tähtemme kanssa.

Every woman and man is a star
- Aleister Crowley


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Pari sanaa maailmanlopusta

Talvipäivänseisauksena 21.12.2012 tulee maailmanloppu. Näin isot pojat opettivat jo alakoulun ensiluokilla. Ajankohta piirtyi pääni sisällä niin kaukaiseen tulevaisuuteen, että en ole elänyt elämääni maailmanloppuun valmistautuen. Mutta olisiko pitänyt?

Jos maailma loppuu perjantaina tai jo huomenna, oletko saanut elämässäsi aikaan jotakin sellaista, joka jää perinnöksi jälkipolville? Entäpä, jos maailmasi loppuisi vuoden kuluttua? Mitä haluaisit tehdä tämän viimeisen vuoden aikana? Mistä haluaisit sinut muistettavan? Miten haluaisit elää elämäsi viimeiset päivät?  Ja miksi et toteuta näitä asioita tavoitteellisesti jo nyt?

Kirjoitin heinäkuussa 2012 samasta aiheesta:
http://thuleia.blogspot.fi/2011/07/unelmista-toteutukseen.html



keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Lintulauta maitopurkista

Lunta ryöpsähti parissa päivässä tänne korpeen melkein kolmekymmentä senttiä. Pikkulintujen murkina jäi paksun peitteen alle ja nyt sen päälle vielä pakastaa. Siispä nikkaroimaan linnuille ruokintapisteitä.

Yhden talven kestävä lintulauta syntyy maito- tai mehupurkista. Kylkeen aukko, jonka yläreunan voi taivuttaa lipaksi. Sisälle talouspaperirullan hylsy annostelijaksi. Sen alareunaan leikataan etusivulle pieni lovi, joka päästää jyviä tasaisesti lintujen saataville. Hylsy pysyy paikoillaan motittamalla se muutamalta suunnalta tikuilla tai kertakäyttölusikoilla, jotka toimivat samalla istumaorsina.

Ruokintapaikkoja kannattaa laittaa pihalle useampia, jotta sille yhdelle ainoalle ei muodostu siipirysyä ja nokittelua. Siemenpönttöjen lisäksi omatekoisesti voi valmistaa kookosrasvapalloja, joihin voi piilottaa pähkinöitä sattumiksi. Kookosrasvaa saa kaupasta voipaketinmallisina kuutioina ja niitä voi sulatella kattilassa ja kaataa muotteihin tai lämmittää huoneenlämmössä käsissä muotoiltavaksi.

Lukeeko kyljessä BOX vai jotakin muuta?



maanantai 12. marraskuuta 2012

Hiillos

Aurinko ei enää paista. Paista! Kunpa edes lämmittäisi. Se viskoo laiskasti muutamia säteitä metsänrajasta, toiselta puolen sumuista ja kylmää peltoa. Aamuisin pitää pukea kahdet villasukat, että tarkenee mennä keittiöön. Hirsien välistä juulastaa kylmästi. Teemuki sulattaa sormenpäät.

Tuulisella ilmalla vanha hirsitupa huokailee lämpöä ulospäin. Harvoin olen niin ahkera, että sytyttelisin jo aamulla tulet takkaan. Puen lisää villaa päälle, keittelen lämmintä juomaa, kirjoittelen koneella ja askartelen koruja. Illan tullen sytytellään pesää. Istutaan leivokset kädessä takan edessä ja kellahdetaan nukkumaan takan loimuun peittojen, tyynyjen ja taljojen pehmeään pesään. On ihanan rauhoittavaa nukahtaa takan rätinään ja punaiseen hiilloksen hehkuun. (Olemme retkellä olohuoneessa viikon tai pari, vintin makuuhuonetta jekkuillaan uuteen kuosiin)

Shamanistisin silmin takan hiillos näyttää toisen puolen totuudesta. Sen väki ja voima muuttuu kuvioiksi ja rakentelee yhteyksiä asioiden välille. Yhtenä iltana hiilloksen keskelle ilmestyi musta sammakko, joka söi hitaasti lihaa. Aamulla olinkin jo lääkärillä häätämässä sammakkoa, joka paljastui keuhkoputkentulehdukseksi. Nyt olo tuntuu kohentuvan.

Ulkona myrskyää, tuulee ja vihmoo vettä. Talo luovuttaa lämpöään jäätyvälle nurmelle. Taidan hakea klapikorin ja pistää takkaan tulet. Ehkä hiilloksella on tänäänkin tarina kerrottavana?


perjantai 9. marraskuuta 2012

Käsillä tehden

Miltei koko elämäni olen viihtynyt kirjojen riveillä. Olomuotoni on vaihdellut rennosta sohvalukijasta bussissa istuvaan pikalukijaan tai veneen keulassa nuokkuvaan laiskaan kesälukijaan. Siinä tuhansien kirjojen lomassa olen nostanut katseeni alati touhuavaan äitiini ja ihmetellyt, kuinka hän voi olla jatkuvassa liikkeessä.

Äiti tiskaa, paistaa samalla vohveleita ja leikkaa vanhasta seinäkalenterista palapeliä. Luen kuusi sivua eteenpäin ja äiti on edennyt lettupuuhista huovuttamiseen. Käännän kylkeä ja lueskelen kappaleen loppuun. Äiti pohtii jo kahvisaippuan valmistamista ja piirtää kaavoja ystävänsä lapsen teatteriasulle. Äiti ei jaksa katsoa leffaa kuin vartin. Sitten on pakko vähän puuhailla, ainakin hakea kutimet syliin ja pistää matkalla soppa tulille.

Ja nyt löydän itseni samasta. Joulupukinkonttiin on kutoutumassa kalastajanpipoja ja pieniä kirjavia lastensukkia. Vapaapäivän kynnyksellä ajattelen raukeasti, että nyt voin lukea kirjaa koko päivän ja maata sohvalla. Päivän päätteeksi huomaan tehneeni viisi uutta kaulakorua puotiin myyntiin ja sekoittaneeni eteerisiä öljyjä suitsukesekoituksia varten. Kaivaessani kirjan esiin silmät lurpsahtelevat jo kohti unimaata. Luen kaksi kertaa saman sivun, enkä silti sisäistä mitä siinä buddhalaisuuden etiikasta tuumattiin.

Laitan kirjan pöydälle, sillä huomenna on sunnuntai ja koko päivä aikaa lukea! Vaan illalla huomaankin pilkkoneeni halkoja, rakentaneeni seinähyllyä ja kirjoittaneeni monta tuntia reseptejä nettiin. Sisäinen kotipsykiatrini kysyy: etkö sinä Thuleia osaa pysähtyä? Miksi touhuat koko ajan? Tiedätkö, että monelle touhuaminen ja jatkuva liike hiljaisuuden karttelua ja oman sisimmän pakenemista?

Niin. Onhan se niinkin. Useille. Minulle lukeminen ei ole ollut koskaan hiljaisuutta, joka jättäisi tilaa sisäiselle peilaamiselle. Kirjat imaisevat mukaansa ja saavat uppoutumaan maailmaansa niin, että ympäristö katoaa hetkeksi. Vaikka nykyään lukisinkin tovin, olen aina läsnä arjessa enkä tule imaistuksi juonen mukana niin ahnaasti. Paitsi hetkonen, koska olenkaan lukenut viimeksi hyvän romaanin? Tai niin mielenkiintoinen tietokirjan, että se nappaa huomioni ja koukuttaa ja innostaa ja inspiroi?

Ehkä voisin pitkästä aikaa meditoida vaikka muutaman kerran viikossa. Se on miellyttävä tapa kasvattaa hiljaisuutta ja rauhallisuutta, jolloin olotila voisi laajentua kattamaan lukemistakin. Toisaalta nautin aivan hurjasti päivittyneestä puuhaminästäni. Elämässä on hyvä kokeilla monenlaisia identiteettejä ja puuhaverkkarit tuntuvat mukavilta vuosikausien lukuhousujen jälkeen. Silti jatkuva puuhailu pitää stressitasoa korkealla.

Sukellan syvän veden pohjaan.
On vain hiljaisuus, äänettömyys, rauhallisuus.
Jäätyneen lammen tumma pohja, kuolleet kaislat ja vesiheinät.


lauantai 3. marraskuuta 2012

Luonnonuskovat leirillä

Pari viikkoa sitten pakkasin neljälle pyörälle miehen, makuupussit, eväslaatikot, rummut ja helistimet. Lehto ry:n perinteinen kekrileiri oli tällä kertaa Turun saaristossa. Sateinen loppusyksy piti leiriläiset pirtissä. Kesäleirillä auringon paahteessa ehdittiin onneksi maata pihanurmella.

Mitä luonnonuskovat leirillä tekevät? No ne saunovat. Paljon. Ahtaasti. Kaikki sekaisin. Hiekkaa lauteilla. Pulahtavat jääkylmään meren. Laulavat saunalauluja. Juovat olutta saunatontun kunniaksi. Soittavat shamaanirumpua saunan ulkopuolella syvässä metsässä. Iho höyryten ne istuvat puisella terassilla ja tuijottavat pilvien läpi merelle. Juttelevat aasaiuskosta, päreitten taivuttamisesta, veneretkistä, syysväsymyksestä ja aaveista.

Ne syövät. Aloittavat illalla marinoimisen, vatkaamisen, esipaistamisen, maustamisen, tekeyttämisen ja nostattamisen. Laittavat aamusella tulen takkaan ja nostavat ensimmäiset lihat paistumaan. Kattavat kylkeen suuren pitopöydän kasvisruokaa. Fetapiirakkaa, sienisarvia, ihanasti marinoituja kikherneitä, tulista chilisalsaa, monensorttisia karjalanpiirakoita ja munavoita, papusalaatteja, kasvissalaatteja, raasteita, juustoja ja erilaisia leipiä.

Toinen kattaus hurmaa suklaisella mutakakulla, piparminttukreemillä, suklaaleivoksilla, kuppikakuilla, suklaakekseillä, tummalla suklaalla, sahramipullilla, valkosuklaainkivääriherkuilla, karamellivuorilla ja suolaisilla sipseillä ja kekseillä. Rypäle pyörii lautasella yhtä pyöreänä kuin juhlaväki. Viedään vielä tarjotin pitoherkkuja hengille.

Nyt kelpaa nukkua kellon ympäri, lukea romaania takan edessä, rummuttaa vintillä, olla hiljaa, pelata korttia. Katsoa ikkunasta tummenevaa merta ja metsää.

Tätä kaikkea luonnonuskovat puuhaavat leirillä.



tiistai 30. lokakuuta 2012

On aika surra ja levätä

Kaamos hiipii viluksi luihin, tummiksi varjoiksi silmien alle ja laskee kuin varkain suupielet alaviistoon. Aamuisin on vaikea käynnistyä, mieli saattaa tapailla alakuloisia sointuja ja arkiset toimet tuntua puuduttavilta. On Kekrin aika, kuolevan maan aika.

Loppusyksyn tumma kylmyys tarttuu olkapäihin kuin vanhan eukon sinertävän viileät kourat. On aika sytyttää kynttilä esivanhemmille ja poiskäyneille. On aika tunnustella syvimpiä, raskaimpia ja pimeimpiä tunteita omassa sielussa. Kekrin, Halloweenin ja Samhainin aika muistuttaa meitä kuoleman läheisyydestä. On aika surra, on aika olla alakuloinen, on aika hyväksyä nämä tunteet ihmismielen kirjossa. Vanhat surut on surtava, annettava ne maan multiin lumipeitteen alle, hangen ja pakkasen puhdistettavaksi, jotta karaistuva maa olisi keväällä valmis uuteen kasvuun, uuteen iloon ja uuteen elämään.

Yön pimeydessä kiipeän takapihan vanhalle kiviaidalle. Pystyyn lakastuneet maitohorsmat ja nokkoset nojaavat kumisaappaiden varsiin. Yötuuli puhaltaa myrskyisenä ja heittää vaahteranlehtiä jalkoihin. Varpaat hakevat tasapainoa, kumisaappaan kannat lipsuvat jyrkillä kivillä. Äänettömässä pimeydessä tunnen hengitykseni nousevan höyrynä taivaalle.

Punon mielessäni juuret, jotka kiertävät selkärangan nikama nikamalta ja laskeutuvat häntäluusta takareisien ja pohkeiden kautta aidan kiville. Ne painuvat kivien lomasta mustaan kylmään maahan. Selkärankani kohoaa puunrunkona maasta, käteni levittyvät oksiksi ja hiukseni hulmuavat latvuksena. Ihminen on elämänpuu. Ihmisen on aika kukoistaa. Ihmisen on aika levätä ja olla hiljaa.

Lasken väsymyksen, uupumuksen ja kuluneen vuoden taakan juuria pitkin maahan. Annan käteni pudota kupeille. Pään painua rintaa vasten. Talvi ottaa omansa, annan horroksen ja levon täyttää kehoni. Taas keväällä on aika nostaa maasta uusi voima ja antaa elämänpuun kasvaa uuteen loistoon. Nyt on aika surra, nyt on aika levätä.



maanantai 29. lokakuuta 2012

Viherjauheesta voimaa

Ulkona on koleaa. Sisällä on kalseaa. Luita kolottaa. Aivastuttaa. Aamupalaksi sitäsuntätä, lounaaksi mitälie. Nukuttaa jo iltakuudelta. Yöllä ei tule unta ollenkaan. Yskittää. Vituttaa. Väsyttää.

Kaamosväsymyksen ja syysflunssan taltuttamiseen on vanhalla kansalla ollut tuhdit konstit: villasukat jalkaan, mustaherukkamehua höyryävään kuppiin ja yrttiteetä santsikuppiin. Marjoja kannattaakin nyt kaivaa lautaselle pakkasen uumenista, eikä säästää kaikkia kevääseen. Etteivät unohdu pakasteen uumeniin juhannukseen asti, kuten meidän tuvassamme usein tapahtuu.

Jos olet ahkeroinut keväällä ja kesällä kotimaisia luonnonkasveja kuivatuiksi teeaineksiksi kaappiin, voi niistä pyöräyttää kätevästi viherjauhetta. Lehtivihreäjauhe on sellaisenaan tehokas lisäravinne ja maun antaja keittoihin, myslilautaselle ja pirtelöiden sekä puurojen sekaan. Merja Niemi neuvoo Aurinkoista ruokaa -kirjassaan valmistamaan lehtivihreäjauhetta kuivatuista luomuporkkanoiden, retiisien ja punajuurten naateista, sekä lisäämään joukkoon kuivattua sinimailasta.

Kesällä kuivattamisen jälkeen hienonsin keräämäni lehdet pieneksi silpuksi purkkeihin. Nyt otin reilun lusikallisen kutakin ja jauhoin morttelissa entistä hienommaksi jauheeksi. Pyöräytin tehosatsin viherjauhetta persiljasta, nokkosesta, voikukasta, rautayrtistä, mustaherukasta ja vadelmasta. Seoksessani on mm. E-vitamiinia ja karoteenia, C-vitamiinia, rautaa, kuparia, B-ryhmän vitamiineja, sun muita kivennäisaineita. Mustaherukanlehdissä on erityisen runsaasti C-vitamiinia, joten lisäsin niitä reilulla kädellä tähän syystalven sekoitukseen.

Viherjauheeseen sopivat edellä mainitsemieni kasvien lisäksi maitohorsmanlehdet, poimulehti, siankärsämö, väinönputki, maahumala, pihatähtimö, lehtikaali, apilanlehdet, koivunlehdet ja villinä kasvavien mansikoiden lehdet. Nokkosesta ja väivönputkesta kannattaa hyödyntää erityisesti siemenet, joita on käytetty kautta aikain esimerkiksi syöpälääkkeenä - niin tehokkaita ne ovat.

Maagista voimaa seokseen saa, kun sen valmistaa täysikuulla morttelissa jauhaen ja samalla visualisoiden miten parantava, elvyttävä ja voimauttava viherseos on. Sillä niinhän se on!



torstai 25. lokakuuta 2012

Viisikantariipuksia

Pitkien sateisten viikkojen jälkeen oli mukava herätä aamukahville kultaiseen auringonnousuun. Pellolla höyrysi sumu, ilma hehkui oranssina ja rapeana. Olen valmistanut myytäväksi muutamia pentagrammiriipuksia, joten niitä oli mukava valokuvata ruskan sävyttämällä kuuraisella pihalla.




Lisää kuvateksti

Noituutta Italiasta


La Vecchia Religione eli vanha uskonto on italiassa jotakin muuta, kuin jo tuhansia vuosia vanha kristinusko, jolla on vankka asema katolisena kirkkona. Vanha uskonto kietoutuu noituuden, hedelmällisyystaikojen ja täysikuun mystiikan ympärille. 

Italialaisen noituuden eli stregan saloihin voi tutustua Aradia eli Noitaevankeliumi –kirjan lehdillä. Jumalatar Diana lähettää tyttärensä Aradian maan päälle kertomaan noituudesta ja vapauttamaan kansaa henkisesti feodalismin ikeen alta valamalla ihmisiin uskoa tahdonvoiman lujuudesta, loitsujen voimasta ja jumalataruskosta. Kuulostaa aika tutulta ja Raamatulliselta, mutta keskushahmona on tässä tarinassa nainen ja evankeliumi puhuu armon ja uskon sijaan pakanuudesta.

Charles G. Leland julkaisi Aradian vuonna 1899. Uudessa Salakirjojen kustantamassa suomennoksessa on mukana minunkin pohtivia artikkeleita, jossa luotaan Aradian taustoja ja erilaisia teorioita kirjan synnystä. Kuinka autenttinen se oli, kertooko se todellisesta noituuden jatkumosta, sepittikö Leland kirjan itse?

Eettiseen nykynoituuteen ja wiccaan perehtyneelle Aradia näyttäytyy vanhakantaisen moraalin kautta. Jos naapuri ei miellytä, pamautetaan hänen päänsä menoksi kirous. Eli astetta tummasävyisempää noituutta löytyy tämän kirjan lehdiltä. 

Aradia Salakirjojen sivuilla

torstai 11. lokakuuta 2012

Kurpitsan kaivertamista






Talvikurpitsasta syntyy hauska ja veikeä pihalyhty, kun vähän malttaa kaiverrella ja koverrella. Tapa on hiipinyt Suomeen amerikkalaisesta Halloweenista, joka taas on alun perin kelttiläinen kuolleidenjuhla Samhain. Ympäri käydään, yhteen tullaan ja ympyränmuotoinen kurpitsa leikataan aluksi puukolla päälaesta halki. Hattu sivuun odottamaan ja käsi sisälle kurpitsan pulleaan päähän.

Kurpitsan siemenet saa noukittua vaivattomimmin tässä vaiheessa. Kun hattu on leikattu pois, kurpitsa avautuu ylhäältäpäin röpelöisinä osastoina, joihin saa hyvin käden sisälle. Osasto kerrallaan kuovitaan siemenet pois ja vadille odottelemaan. (Ne voi huuhtoa, paahtaa kuivalla paistinpannulla ja suolata). Sen jälkeen pois ruovitaan veitsen ja lusikan avulla höttöisä röpelöinen keskusta. Sen voi soseuttaa sauvasekoittimella ja laittaa sämpylätaikinan joukkoon tai keittää chilin ja kookoksen kanssa sosekeitoksi. Nam!

Lopuksi kaiverrellaan veitsellä pois kova hedelmäliha. Sen voi kuutioida ja keitellä etikkasäilykehillokkeeksi. Ohje löytyy täältä

Kun kurpitsan seinämät on kaiverreltu ohueksi, suolataan kurpitsa sisältä. Suolaamisoperaation jäljiltä Jaskamme on myös maagisessa mielessä puhdistettu ja valmiina karkottamaan syysmyrskyjen kummitukset. Kummitusten karkottamiseen tarvitaan pelottavaa naamavärkkiä, joka leikataan kurpitsan kylkeen. Sen jälkeen Jaska on valmis toimimaan heti yhden illan lyhtynä, mutta pidempään hänestä on iloa kuivaamisen jälkeen. Eli tungetaan kurpitsa täyteen paperikääröjä ja nostetaan kuivumaan sanomalehden päälle. Sanomalehtipaperikäärömytyt täytyy vaihtaa pari kertaa päivässä, sillä Jaska päästää paljon nestettä ulos ennen kuivumista.

Suolaa on käytetty ruumiin säilömiseen jo muinaisen Egyptin muumiointiprosessissa. Hyviä muumiontihetkiä ja onnistuneita kurpitsajuhlia!

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Parisuhteen hoitamista


Moni noteeraa voimaeläimensä vain shamanistisella matkalla tarvitessaan opastusta ja apua. Eläin saattaa jäädä arjessa etäiseksi, ellei sitä muista symbolisesti hankkimalla siihen liittyviä koruja, kirjoja tai tekstiilejä kotiin.

Voimaeläin on kuitenkin tärkeä osa ihmisen sisäistä voimaa. Se on persoonallisen voiman ja viisauden kiteytymä, jonka kohtaamme henkimaailmassa. Kaikki hyvät parisuhteet ovat vastavuoroisia. Jos huomaat, että käyt yksipuolisesti tapaamassa eläintäsi vain rumpumatkalla tarvitessasi jotain, suhde painottuu siihen, mitä sinä tarvitset. Vastavuoroisuutta voi lisätä tapaamalla voimaeläintä hänen ehdoillaan, ilahduttaakseen häntä.

Asian merkitys aukeaa menemällä käsitteiden taakse. Voimaeläin-sanassa merkitys on vahvasti ensimmäisellä sanalla. Hän on sinun voimasi. Eläinmuoto on yleinen siksi, että ihminen ymmärtää luontaisesti eläimen signaaleja ja pystyy kommunikoimaan tämän kanssa helpommin kuin kivikunnan kanssa. Puhtaimmillaan sinun voimasi on säteilevää valoa. Eläimen lisäksi hän voi ottaa kasvimuodon, kivimuodon, ihmismuodon tai esiintyä vaikkapa värinä.

Tavatessasi henkistä voimaasi useasti voit huomata voimautumisen siirtyvän osaksi arkea. Jos tapaat voimaa perinteisessä voimaeläinhahmossa, tee shamanistinen matka ja kysy, miten voisit ilahduttaa häntä. Leijonasi saattaa haluta syödä kuppikakkuja tivolissa, kotkasi voi haluta ratsastamaan aasilla kanssasi. Toteuta toive matkalla ja nauti yhdessäolosta.

Joskus voimaeläin haluaa, että toteutat jonkun asian fyysisessä maailmassa matkan jälkeen. Minun voimaeläimeni, minun voimani halusi yölliseen sateiseen metsään, kiipeilemään kallioille ja luoliin. Niinpä puin vaelluskengät yöllä jalkaani ja lähdin ilman keinovaloa pimeään metsään. Tunnustelin tietäni ja kuljin intuition johdattamana. Voimakkaalta tuntuvalla kalliolla visualisoin oman kehoni energian hehkuvana valkoisena valona. Sitten visualisoin eteeni voimaeläimeni puhtaassa voiman hahmossa ja syleilin säteilevää valoa, tuntien syvää rauhaa ja yhteyttä sisimpääni sekä samalla ympäröivään luontoon.


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Hiljentymistä luostarissa


Laivan potkurit pyörittävät laiskasti merivettä ja Helsingin silhuetti jää taakse. Laiva kiertää pari saarta, alittaa siltoja ja rantautuu luostarisaarelle. Pian istun ruokapöydässä. Tummanruskeaan kaapuun pukeutunut nunna annostelee kasviskeittoa lautaselle. Syömme hiljaisuudessa.

Kontemplaatio on meditatiivista rukousta, sanatonta yhteyttä jumaluuteen, olemista ja lepäämistä rukouksessa. Luostarisaaren retriitissä etsimme kontemplatiivista yhteyttä mietiskelyn ja joogan avulla. Joogan asanaharjoitus kristillisessä kontekstissa oli uusi ja mielenkiintoinen kokemus. Meditatiivisen hiljaisuuden lisäksi pyhyys ja hiljaisuus täyttivät minut.

Joogan mukaan kontemplaatiossa ihminen näkee ilman silmiä, maistaa ilman kieltä, kuulee ilman korvia, haistaa ilman nenää ja koskettaa ilman ihoa. Kontemplaatio on tietoisuuden lahja, kaiken todellisuuden sisällä olevaan todellisuuteen heräämistä.

Luostarisaaren rehevä villiintynyt metsä, runsaana kasvavat puutarhakasvit, vanhat narisevat omenapuut ja punakylkiset erakkomajat meren rannalla laskostivat mielen harmoniaan. Istuin rantakalliolla ja sorsanpoikaset kiipeilivät viereeni lepäämään. Lauloimme nunnien kanssa latinaksi Marialle ja merituuli kantoi mukanaan vienoa suolantuoksua, joka sekoittui rantakappelin vesperissä palavaan suitsukkeeseen.

Kevään shamaanimatkalla pyytämäni joogaharjoituksen opaseläin vihreä perhosentoukka ilmestyi joogamattoni kulmalle ja pysyi siinä koko harjoituksen ajan. Nostin sen varovasti kämmenelleni ja kuljetin ulos puunrungolle. Joogasimme vanhassa tallissa metsän keskellä. Katosta roikkui koivunlehtikerppuja. Käsien alla rahisi hiekka, tallissa tuoksui tuore koivuvihta, tervaiset köydet, vuohien maanläheinen haju ja kostea kuusimetsä.

Ekumeenisen luostarin ruokasalissa oli Buddhan patsas ja sen vieressä pieni sufitanssija. Katolinen ja luterilainen perinne rinnan saaren jatulintarhan ja uhrikuusen kanssa. Syvä hengitys joka askeleella, hengitys joka muuttuu rukoukseksi. Metsä, joka avautuu pyhänä tilana ja sydän, joka sulkee tämän kaiken sisäänsä.

”Kontemplaatio ei ole näet mitään muuta kuin Jumalan suomaa salaista, rauhaisaa ja rakastavaa vuodatusta, joka - ellei sitä estetä – sytyttää sielun rakkauden hengellä. Jumala antaa sen silloin kun tahtoo ja sillä tavoin kuin tahtoo. Jumala vuodattaa meihin salaista viisauttaan ilman, että tiedämme milloin ja kuinka hän sen tekee.” – Ristin Johannes, karmeliittasääntökunnan perustaja

Karmeliittojen kautta voi matkata myös Toledon luostariin Espanjaan viikon mittaiselle joogaretriitille, jossa asanaharjoitusta ohjaa suomalainen joogaopettaja. Retriitinomainen vierailu jossakin Itävallan, Italian tai Espanjan luostarissa voisi olla mielenkiintoinen kokemus.

Täältä voit lukea kristillisestä mystiikasta

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Heinäkuun leikkejä

Luonto ja seinäkalenteri käänsivät uuden lehden kerrankin saman yön aikana. Heinäkuun ensimmäinen päivä tuoksui lämpimille kesäkukille, kostean rehevälle metsälle ja pihkalle. Ilman liike pysähtyy kuulaista kesäkuun aamuista, eikä tuuli virvoita samalla tavalla. 

Heinäkuu on laiskakuu. Heinäkuu on leikkikuu. Heinäkuu on matonpesukuu. Talvella henkisyys kaivautui sisäänpäin, etsi jumalyhteyttä ja kaivoi lumeen kanavia rukoukselle. Nyt se räjähtää ulospäin tuhansina kukkivina kasveina, valvoo maagisessa yössä ja puhuu jumalattaren valkeille jäniksille.

Kesän maagisuus väreilee lammen pinnassa. Peilikuvan läpi näkyy maailma, jossa hanhien kyljet ovat hopeata, kultaa ja pronssia. En meditoi lausumalla mantraa. Teen meditatiivista työleikkiä keräämällä kuivia risuja ja puusilppua tyhjiin maitopurkkeihin. Säästöhalkoja elokuun iltoihin.


sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Aminohapot kimppaan!

Miksi perinteisissä ruokalajeissa yhdistellään yleensä kahta ruokaympyrän perusainesta keskenään? Pitaleipään tungetaan falafelia tai riisin kanssa nautitaan tulista papumättöä? Intiassa ja Afrikassa linssimuhennos yhdistetään aina riisiin tai leipään?

No siksi, että näin yhdistämällä keho saa tarpeellisen määrän erilaisia aminohappoja ja muodostaa kehossa kokonaisproteiinia. Kasvissyöjän ja varsinkin vegaanin on hyvä opetella, millaisia aineksia yhdistämällä keho saa kätevästi tarpeelliset rakennuspalikat. Tein  tämän teille helpoksi, laitoin esimerkkikuvia tekstin kylkeen:


Thuleian reseptit: Täysipainoinen kasvisruoka

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tekemisestä olemiseen

Puro allani solisee ja kantaa sadepisaroita jokeen. Puron yli kaartuu vanha hiekkatie ja tienpinnalta varpaani kurottavat kylmään veteen. Vesi ottaa väsymyksen, kuljettaa pois huolet kulmilta. Aurinko sadepilvien lomasta luo voimansäteitä keskelle päälakea. Sisäänhengitys on voimaa, uloshengitys on rentoutumista. Sisäänhengitys on aurinkoa, uloshengitys on soliseva puro.

Pohdin juhannusviikonloppuna, että ihmiset suhtautuvat moniin juhlapyhiin paljolti tekemisen kautta. Facebook-päivitykset olivat listoja missä oli käyty, mitä tapoja toteutettu, mitä juotu ja syöty. Mitä teit juhannuksena? En tehnyt mitään.

Liu´utaan tekemisestä olemiseen. Poistetaan lauseista verbit. Ei muistella juhannussaunaa tekemisen kautta, vaan olemisen kautta. Koivuvihdan tuoksu, lämmin puuseinä selkää vasten, laiturilla kuuluva liplattava ja moljuva ääni. Oleminenhan kuulostaa tutulta, sehän on rentoutumista ja nauttimista, tunnelmia ja muistoja. Ei anneta hetkille edes sanoja, sulaudutaan puhtaaseen kokemukseen. Tullaan yhdeksi nuotion kanssa, hengitetään iltahämärää.

Onhan se niinkin, että ihmiset kuvaavat olemista tekemisen kautta. Jollekin toiselle ”pesinpä tänään räsymatot” tuo mieleen ankean siivouksen ja selkäsäryn, minulle se merkitsee tuoksuvaa mäntysuopaa ja meditatiivista perinteitä kunnioittavaa kesähetkeä, jossa linkityn edellisten sukupolvien ja vahvojen naisten ketjuun.

En siis vastusta tekemishenkisiä Facebook-statuksia, on mukavaa kuulla miten ihmiset viettävät juhlapyhiä ja elävät elämäänsä. Halusin pohtia tätä tekemis-olemisasiaa ihan yleisesti ja muuttaa jotakin omassa käytöksessäni, sillä olen nykyään hyvin touhupuuhatekemiskeskeinen. Rauhallinen oleminen tai vaikkapa paikallaan pötköttely ja romaanin lukeminen on vaikeaa, sillä huomaan vartin lukemisen jälkeen säntääväni neulomaan villasukkaa, leipomaan sämpylöitä tai hötkyileväni jonnekin muualle. Yritänpä opetella vain olemaan. Still. Pause. Print screen. Hold.

Puro allani solisee.
Sisäänhengitys on voimaa.
Uloshengitys on rentoutumista.




tiistai 29. toukokuuta 2012

Shamanismin fyysisyys

Shamanismin yhteydessä puhutaan usein sen henkisestä ja hengellisestä puolesta. On ruodittava alitajuntansa varjot kuntoon, oikaistavat tikku tikulta mielessä kaihertavat hirret ja tökkivät oksat. On osattava tyyntyä ja rentouttaa mielensä hiljaiseksi, jotta shamaanimatka onnistuu. On tiedettävä miten keskittää ajatuksensa ja tahtonsa.

Mutta viisas kiinnittää huomiota sopivassa määrin myös tähän maalliseen tomumajaamme, joka pingottuu luisen kehikon päälle suurena nahkana kuin rumpu. Jotta me olisimme hyvin soivia rumpuja ja sydämemme jaksaisi lyödä tahtia, on verisuonten, lihasten ja kudosten oltava kunnossa. Silloin jaksamme myös paukuttaa shamaanirumpua niin pitkään kuin tarvitsee, eikä hauis kramppaa kesken kaiken.

Muutama tovinen sitten vedin shamanismin alkeiskurssia tuvassani, ja olin lähes huomaamatta koko päivän etuviistossa istuma-asennossa. Nojasin käsillä polviin, pälätin ja rummuttelin ja helistin, mutta olin koko ajan kumarassa ja huono asento aiheutti sen, että kehon lymfakierto ja nivusten alueen suurten verisuonten verenkierto häiriintyi. Tämä näkyi seuraavana yönä kovana jalkakipuna. Joogasin keskellä yötä vintillä, jotta sain nesteet liikkeelle ja kivun väistymään.

Tästäpä paksukallokin oppi sen, että vaikka olisi koko päivän henkisten asioiden parissa, pitää myös kehoon kiinnittää huomiota. Jalat tukevasti maassa, keho auki, hengittäen kunnolla ja rentouttaen itsensä olemaan läsnä tilanteessa.

Tänään heräsin lintujen lauluun ennen kahdeksaa. Aamuaurinko paistoi peltojen yli sisälle. Keitin ison motillisen kahvia ja laitoin Korpiklaania soimaan. Tanssin. tanssin. tanssin. Kuin dervissi pyörin ja annoin liikettä selkärangalle, lantiolle, jaloille ja käsille. Yksin tanssiminen ja jumppaaminen on hauskaa. Reipas aloitus päivälle! Tänään aloitin myös viikon kestävän paaston. Palaan paastotunnelmiin viikon päästä paastopäiväkirjan muodossa.


tiistai 1. toukokuuta 2012

Kevätnuhan luontaishoitoa

Pari kevättä ehtikin mennä mukavan terveissä merkeissä, mutta kylmässä meressä juoksentelu, helteisillä vuorilla patikointi ja kovat tuulet ovat tuoneet varjopuolena kunnon kevätflunssan. Nuhasta yskän kautta poskiontelovaivoiksi etevä kröhä kaipaa täsmätroppeja.

Tukkoisen nenän kanssa ei kannata jäädä sohvalle makaamaan, sillä silloin se menee taatusti entistä pahemmin jumiin. Teen pari kertaa päivässä nenähuuhtelun kannulla, joita myydään apteekeissa ja joogakaupoissa. Sopivan lämmintä merisuolavettä kannuun ja nassu aukeaa. Käytän myös nenäsuihketta ja hieron poskiin Frantsilan Pakkaspojan luonnon kylmägeeliä¸ jonka mentholhöyryt avaavat hengitystä ja saavat silmät vuotamaan päästä.

Höyryhengitys ja yrttikeite


Keittelen sopivista ja kaapista löytyvistä yrteistä vahvaa keitettä (eilen pannussa: ruusujuuri, väinönputki, minttu, nokkonen ja virolainen nuhatee-yrttisekoitus). Keitteen muhiessa höyryhengitän sitä vetämällä höyryä oikein syvään hengittäen keuhkojen alaosaan asti. Harmi kun kotona ei ole enää mustaherukkamehua, se olisi oivallista flunssajuomaa.

Yskään ja nuhaan tuntuu toisilla auttavan kuuma tee. Jos mulla on vähänkin yskää, niin kaikki kuumat juomat pahentavat yskää ja kurkun kutinaa. Yskäkohtauksiin suosinkin jääkylmää vettä ja jääpalojen pureskelua sekä lusikallista jaloviinaa turruttamaan kurkkua sekä jäätelöä silloin kun nenä ei ole tukossa ja maitotuotteet pahentaisivat tukkoisuutta.

Laakerinlehti-etikkapakkaus


Jos poskiontelot pääsevät tulehtumaan, keittelen vesitilkassa laakerinlehtiä ja vähän etikkaa. Kastelen liemessä pyyhkeen ja painan poskille hauteeksi. Tämä sama pakkaus sopii mihin tahansa kehossa tulehdusta ja turvotusta aiheuttavaan vammaan, esimerkiksi turvonneeseen mustelmaan ja revähtäneeseen lihakseen. Pakkauksen vaikuttaessa voi makoilla selällään ja pyytää ystävää hieromaan jalkapohjia lämpimällä yrttiöljyllä. Se tuntuu miellyttävältä ja akupisteiden käsittely parantaa oloa.

Mesiangervo- ja siankärsämöjalkakylpy auttavat munuaisia pääsemään eroon taudinaiheuttajista. Kylpyveteen sopii rosmariinin ja männyn eteerinen öljy.

Flunssaisen ruokavalio


Kiinalaisen lääketieteen ohjeista mieleeni on jäänyt kehoitus välttää flunssaisena maitotuotteita ja limaa muodostavia aineksia, kuten vehnää sekä proteiinipitoisia ruokia. Tuuppaan ruokaan paljon tuoretta raastettua inkivääriä ja puristan päälle tuhdisti valkosipulia. Yksi flunssaisen suosikkiruokia on öljytilkassa paistettu chili, inkivääri, valkosipuli ja curry, johon lisään sipulia ja paprikaa, sekä vähän tomaattimurskaa, kanelia ja kardemummaa. Paistinhöyryjä hengitellään, kunnes masokismin käy ylivoimaiseksi! Mitä enemmän aivastelet, sen paremmin lima lähtee irti…

Kuuma glögi tai lämmitetty viinitilkka glögimäisillä lämmittävillä mausteilla sopivat iltajuomaksi. Ayervedinen konsti on lämmittää maitoa ja maustaa se kardemummalla, mustapippurilla, kanelilla, kurkumalla ja tilkalla sokeria.

Täsmäyrtit flunssaan


Ruoassa: sipuli, kynteli, basilika, mäkimeirami, inkivääri, sinappi, piparjuuri, wasabi, marjat (lämmittävät ja tuliset ruoat sekä pippuriset kasviskeitot)

Teenä, jalkakylpyinä ja keitteenä: musteherukan lehdet, vadelmanlehdet, kehäkukka, lehmuksenkukka, kamomilla, siankärsämö, kuusen- ja männynkerkät, islanninjäkälä, ratamo, puna-apila, timjami, minttu, iisoppi, väinönputki. Jos keuhkoputkentulehdus uusii usein, kannataa vastustuskykyä nostaa siankärsämöllä sekä auringonhatulla.

Voit jättää kommenttiosioon omat suosikkivinkkisi ja troppisi flunssan, yskän ja poskiontelotulehduksen hoitoon. Tutkimusten mukaan yli puolet poskiontelovaivoista lääkitään turhaan antibiooteilla, jotka tappavat kehosta hyödyllisetkin bakteerit.


lauantai 7. huhtikuuta 2012

Pashupati - Cernunnos

















Pashupati (पशुपति), Eläinten Herra on yksi Shivan varhaisimpia hahmoja, ns. Proto-Shiva. Taulu löytyi Mohenjo-daron kaivauksissa. Mohenjo-daro on Indus-kulttuurin tärkeimpiä kaupunkeja Pakistanissa, rakennettu n. 2600 eaa.

Cernunnos (oikealla), Hedelmälllisyyden ja villin luonnon Herra, kuvattuna Gundestrupin kattilaan, joka löydettiin Tanskasta ja jonka on arvioitu sijoittuvan ajalle 100-200 eaa.

Herran seikkailut jatkuvat läpi vuosituhanten.
Shiva istuu yhä jalat lootusasennossa joogien mestarina tai tanssii kosmista tanssia. Cernunnos edustaa wiccoille (ja monille muille luonnonuskoville) luonnon maskuliinista voimaa, villin luonnon ja vuodenkierron jumaluutta.



tiistai 3. huhtikuuta 2012

Hyveet, eettisyys ja ahimsa

Lupasin kirjoittaa joogan kahdeksanosaisen polun alkuhaaroista, eli pohtia eettisiä ja moraalisia ohjeita, joita ashta anga sisältää. Haluan tuoda näitä esille siksi, että näihin ohjeisiin joogakirjallisuudessa törmätessäni ymmärsin muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa, että jooga on paljon enemmän kuin voimistelua ja liikkeitä. Jooga on laaja filosofia, joka sisältää myös elämäntavassa opastavia periaatteita.

Näiden periaatteiden pohtiminen on vienyt minua syvemmälle intialaiseen vanhaan filosofiaan ja Bhagavad-Gita-teoksen kautta olen löytänyt laajempaa henkistä perustaa, jolle oma jooginen elämäni nyt kallistuu. Oma elämänfilosofiani lähtee sallivuudesta ja rakkaudesta; miten lisäät elämääsi hyviä asioita – jolloin hiljalleen huonot asiat karsiutuvat itsestään pois. Sen tähden en pidä olennaisena joogisen filosofian opettelua kieltojen ja säätelyn kautta, mutta niitä on hyvä pohtia ja jättää muhimaan alitajuntaan. Ne nousevat sieltä hiljalleen, kun ihminen on itse valmis muutokseen. Jos on.

Säännöstelevien periaatteiden makustelu tuntuu tärkeältä, sillä olen vuosia viettänyt hyvin vapaata elämää säätelemättä syömisiä, juomisia, ajankäyttöä tai ylipäätänsä mitään. No onneksi seksuaalisuuden suhteen olen ollut aina kohtuullinen siinä mielessä, että miellän sen parisuhteeseen kuuluvaksi asiaksi. Olen halunnut maistella tätä maallista elämää monelta eri kantilta, mutta samalla olen aina ollut kiinnostunut uskonnoista ja jopa asketismista. Joogaharjoitusten myötä olen luonnollisesti tuntenut eniten vetoa näihin joogafilosofian eettisiin ja moraalisiin ohjeisiin, mutta niiden lisäksi peilinä voi käyttää mitä tahansa periaatteita.

Luonnonuskova voi peilata itseään vaikkapa aasaiuskon arvoihin: rohkeus, totuudenmukaisuus, kunnia, uskollisuus, itsekuri, vieraanvaraisuus, omavaraisuus, yritteliäisyys ja sisu. Eri uskonnoista löytyy omat hyveensä, arvonsa, kieltonsa ja ohjeensa. Niiden pohtiminen toimii aina hyvänä sisäisenä peilinä omaan kehitykseen. Mistä voisin oppia, mistä voisin luopua?

Joogisesta etiikasta kiinnostunut voi ashta angan sijaan keskittyä Bhagavad-Gitan ohjeisiin. Tässä esimerkiksi yksi kohta, sen jälkeen mennään vihdoin niihin polkuihin!

”Nöyryys, vaatimattomuus, väkivallattomuus, kärsivällisyys, yksinkertaisuus, aidon henkisen opettajan puoleen kääntyminen, puhtaus, vakaus, itsensä hallinta, aistinautinnon kohteista luopuminen, väärän minätunteen puuttuminen ja syntymään, kuolemaan, vanhuuteen ja sairauteen liittyvän kärsimyksen havaitseminen, vapaus kahliutumisesta lapsiin, vaimoon ja kotiin sekä miellyttävien ja epämiellyttävien asioiden kohtaaminen tyynenä, jatkuva ja puhdas antaumus Minua kohtaan, yksinäisiin paikkoihin hakeutuminen ja ihmisjoukosta erillään pysytteleminen, itseoivalluksen tärkeyden hyväksyminen ja Absoluuttisen Totuuden filosofinen mietiskeleminen – kaiken tämän Minä julistan tiedoksi, ja kaikki muu on tietämättömyyttä.” Bg 13.8-12

Ashta Anga 1: Yama

Yama tarkoittaa moraalisia ohjeita, eettistä käytöstä ja itsehillintää. Pienilläkin teoilla on merkitys, sillä me kaikki olemme yhteydessä maailmankaikkeuden voimakenttään. Rauhanomaisuus, elämän kunnioittaminen ja suojeleminen on yhteistä sekä shamanismille ja joogalle.

Yama sisältää viisi kohtaa:
ahimsa eli väkivallattomuus, elämän kunnioittaminen
satya eli pidättäytyminen valehtelusta sanoissa, ajatuksissa ja teoissa
asteya eli pidättäytyminen varastamasta ja käyttämästä muita hyväkseen
brahmacarya eli seksuaalienergian säännöstely, pidättäytyminen kohtuuttomuudesta
aparigraha eli pidättäytyminen ahneudesta

Ahimsa, elämän kunnioittaminen

Väkivallasta pidättäytyminen fyysisesti kuulostaa äkkiseltään helpolta. Kyllähän sitä nyt voi olla lyömättä ketään pataan ja lopettaa lapsensa tukistamisen. Vaan kun siirrytään väkivallattomuuteen sanoissa ja jopa ajatuksissa, tulee peliin mukaan enemmän haastetta.

Väkivallattomuus ilmenee joogisessa kulttuurissa myös kasvissyöntinä. Intiassa monin paikoin kasvisruokavalio sisältää maitotuotteet, mutta lehmiä kunnioitetaan pyhinä eläiminä. Lehmiä suojeleva järjestö Internetional Society For Cow Protection on esimerkki järjestöstä, joka opettaa maidontuotantoa lehmien – ei tuotannon ja hyväksikäytön – ehdoilla. Moni tehotuotannon kärsimyksiä kaihtava valitsee kuitenkin suoraan vegaaniuden ja jättää kaikki eläinperäiset tuotteet pois ruokavaliosta ja vaatetuksesta.

Väkivallasta pidättäytyminen liittyy myös karman lakiin. Se mitä kylvät, sitä niität. Vanhassa suomenuskossa sama ajatus näkyy vastavuoroisuuden laissa. Wiccassa opetetaan, että tee mitä tahdot, kunhat et vahingoita. Tulkinnasta riippuu ulottaako ihminen tämän elämän joka akselille vai koskemaan vain magian tekemistä.

Väkivallattomuutta itseä kohtaan kannattaa noudattaa myös fyysissä harjoituksissa: ei lenkkeillä flunssaisena, ei runnota kehoa jooga-asanaan liian kovasti, rakastetaan omaa kehoa, joka on tässä elämässämme sielun asuinpaikka. Ei rankaista itseä syytöksillä, vaan ollaan sallivia ja armollisia. Edetään askel kerrallaan, hitaasti. Muistetaan anteeksianto ja nöyryys itseä ja muita kohtaan.

Shamanismi ja ahimsa

Shamanismissa ahimsa voisi tarkoittaa myös rauhanomaisen energian lisäämistä. Länsimaissa on ollut paljon vallalla soturisahamanismi, joka korostaa soturiuden arkkityyppistä voimaa shamaanin polulla. Nostetaan sen rinnalle äidillinen ja rakkaudellinen shamanismi lisäten rauhallisuutta, rakkautta ja puolustautumisen sijaan jakamista ja välittämistä. Vaihdetaan epäily luottamukseen.

Parantavaa työtä tekevä shamaani joutuu myös miettimään mikä on parannustyössä eettistä ja aitoa väkivallattomuutta. Onko eettisesti oikein tehdä hedelmällisyysrituaali iäkkäälle perheelle, joka ei saa lasta hedelmöityshoidoista huolimatta – vai pitäisikö asiassa kuunnella muunlaista viisautta? Pitkittääkö sairaan potilaan kärsimystä, kun läheiset haluavat pitää hänet luonaan, mutta henkilö olisi itse jo valmis lähtemään jatkamaan matkaa? Elämän kunnioittaminen sen päättyessä ja alkaessa on shamaanille todella tärkeä ja hienovaraisesti pohdittava asia.

Haaste: Miten tulen ajatuksissani väkivallattomaksi ja opin näkemään kaikki ihmiset ja eläimet henkisinä sieluina, joiden ajatuksia, elämäntehtäviä ja valintoja voin oppia ymmärtämään?

Bhaktijoogassa vastaus haasteeseen on omistautuminen jumalalliselle. Esimerkiksi Jumalan nimen meditoiva chanttaaminen antaumuksella puhdistaa meitä negatiivisyydestä. Toisten palvelemisen lisäämisellä oman egon tärkeys vähenee ja niin se väkivaltaisuuskin jalostuu muunlaiseksi energiaksi.

Seuraava yaman kohta on satya eli pidättäytyminen valehtelusta.
Palataan siihen myöhemmin.



Oikein väkivallatonta, armeliasta ja iloista päivää kaikille blogin lukijoille toivottavat äitilehmä ja pikkulehmä. Muuuuu, älkää syökö meitä!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Ajankäytöstä & joogasta

Kevät, valo, sulavat pellonpientareet, lirisevät ja solisevat purot kohisevat kultaisena energiana kehossa. Makuuhuoneeseen tulviva valo herättää nukkujat ennen seitsemää. Aamurukous. Omistautuminen. Päivä voi alkaa.

Ravitseva aamupala marjoista, hedelmistä, voimajauheista, yrteistä, jugurtista ja pähkinöistä. Sen jälkeen iso siivu huonoa omatuntoa, jonka koen avatessani tietokoneen heti aamusta. Tunti jos toinenkin vilahtaa koneella, paljolti myös turhaan netin selaamiseen. Tänä aamuna mietin, että eihän se ole ihmekään!

Olen viisitoista vuotta elämästäni käyttänyt heti aamusta asti 9 tuntia koneella; ensin opiskellessa, sitten työelämässä. Kuinka nyt yhtäkkiä osaisin loihtia sen ajan tilalle automaattisesti jotakin muuta. Olen kuitenkin vasta 5 kuukautta vanha. Viisi kuukautta sitten lopetin työt ja aloitin uuden elämän. Minun täytyy käyttää aikaani myös siihen, että opettelen päivittäisen ajankäytön uudelleen.

Tänään kysyin itseltäni, mitä haluan tehdä aamupäivän kolmella vapaalla tunnilla. Mieleni vastasi, että hyvinvointi ja terveenä pysyminen kaipaisivat nyt hidasta ja perusteellista joogaharjoitusta, sen jälkeen kupillista vihreää teetä (ai hitto, sen mie unohdin!) ja lopuksi shamanistista voimaharjoitusta. Samalla päätin, että käytän joka päivä tästä eteenpäin kaksi tuntia pyhien tekstien lukemiseen ja meditoimiseen netin sijaan.

Joogaharjoitus tuntui erityisen hyvältä. Jokainen syvä hengitys tyhjensi mieltä ja venyvä keho avautui hiljalleen, rauhoittuen lopuksi shamanistiseen harjoitukseen, jossa maan voima nousi kehoa pitkin ylöspäin energiakeskuksia avaavina ja voimistavina pyörteinä.

Jooga on liitto

Yoga-sana tarkoittaa sanskritin kielellä liittoa tai yhteyttä. Moni joogi tietääkin tämän yhteyden voivan tarkoittaa mielen ja kehon liittoa, ihmisen yhteyttä korkeampaan minäänsä, sisäiseen tietoonsa tai jumalvoimaan. Shamaanille sama asia aukenee maailman energiaverkkona, koko maailmankaikkeuden yhteytenä.

Tietäjä, joogasutrien kirjoittaja Rishi Patanjali  kuvasi joogaa “tietoisuuden liikkeiden pysäyttämiseksi.” Joogi osaa pysäyttää kehon ajatukset ja muut toiminnot niin, että hän keskittyy yhteen asiaan kerrallaan. Samoin shamaani tai maagikko, joka hiljentää mielensä sisäisen dialogin ja keskittää tahtonsa yhteen asiaan. Shamanismia ja joogaa yhdistää myös elämänvoiman virtauksen edistäminen ja ylläpitäminen kehossa. Joogassa tähän on monta keinoa, mutta pääasiallisin on elämänvoiman eli pranan tuominen kehoon pranayama-hengitysharjoituksilla.

Jooga on kahdeksanosainen polku

Joogan kahdeksanosaista polkua kutsutaan termillä ashta anga. Polun neljä ensimmäistä osaa ovat fyysisiä harjoituksia: yama, niyama, asana ja pranayama. Joogaharjoitus aloitetaan yleensä asana-liikesarjoja tekemällä ja siirtymällä hiljalleen pranayama-harjoituksiin. Nämä kaksi polkua kehittävät kahta ensimmäistä eli yamaa ja niyamaa. Monelle yaman ja niyaman edustavat arvot rantautuvat asana-harjoituksen myötä elämään kuin itsestään.

Kahdeksanosaisen polun neljä viimeistä osaa ovat ihmisen sisäisiä toimintoja, joihin aiemmat neljä polkua meitä valmistavat kehoa vahvistaen ja mieltä puhdistaen. Pratyahara, dharana, dhyana ja samadhi aktivoivat sisäisiä energiakanavia sekä energiakeskuksia. Samadhin eli oivalluksen saavuttaessaan joogi kokee sisimmässään puhdasta tietoisuutta ja yhdistyy elämänenergiaan.

Tulevissa blogikirjoituksissa ajattelin ynnäillä yaman ja niyaman merkityksiä joogisesta ja shamanistisesta näkökulmasta.



lauantai 10. maaliskuuta 2012

Kädet kivinä

Shamanismin opiskelu on kuin mandala. Pyöreä kehä, joka täytyy kiertää ja rakentaa uudelleen ja uudelleen. Kun kokonaisuus näyttää ehjältä ja kauniilta, pyyhkii tuuli osan kuvasta pois. Laitat ensimmäiset muruset uudelleen, keskittyen paremmin, ymmärtäen syvemmin.

Lapsuudessa ja nuoruudessa shamanismi oli läsnä elämässäni enneunien, luonnonmerkkien lukemisen ja enteitä kertovien sukulaisten kautta. 18-vuotiaana aloin opiskella shamanismia säännöllisesti. Ensimmäisen vuoden luin ja ahmin pohjatietoa, toisen vuoden ja kolmannen vuoden tein viikottaisia ja usein päivittäisiä energiaharjoituksia.

Maailma avautui arkitodellisuudesta energiaverkoksi ja säkenöivä voimien verkko laskeutui tämän todellisuuden lomaan. Joka aamu ja ilta laskin juureni syvälle maahan ja imin peruskalliosta voimaa. Annoin selkärankani kasvaa puuksi ja kohota valona taivaisiin. En ollut juuri koskaan kipeä. Kuulin ihmisten tulon ennalta, näin metsästä tulevien eläimien energiahahmon etukäteen, olin kehon rajojen ulkopuolella ja osa hehkuvaa voimaa. Pian onneksi opin rakentamaan energiasuojia, jotka säästivät omia voimiani ja varjelivat liiankin voimakkailta aistimuksilta.

Rumpua minulla ei ollut ensimmäisinä vuosina ollenkaan. Opettelin putoamaan muuntuneeseen tajunnantilaan tahdonvoimalla. Tai juuri ennen uneen vaipumista avasin luukun, josta livahdin näkyjen maailmaan. Vahvat päivittäiset energiaharjoitukset toivat näyt osaksi arkipäivää. Voimaeläimet eivät olleet shamaanimatkojen juttu, vaan saattoivat ilmestyä olohuoneen parketinraosta levätessäni sohvalla. Maailmat olivat limittäin. Visualisointi kävi tarpeettomaksi, silmät näkivät.

Opettajia ja neuvojia tuli ja meni netin kautta. Kaikilla heillä oli omanlaisensa lähestymistapa shamanismiin ja opin heiltä paljon. Harva kuitenkin ymmärsi varoittaa, että nuorelle ihmiselle maailmojen välissä eläminen on psyykkisesti vaativaa. Työelämään siirtyessä aikaa shamanistisille harjoituksille jäi vähemmän ja maailmat erkanivat hiljakseen. Tietäminen siirtyi uniin ja wiccan opiskelun myötä maaginen maailma rajautui selkeämmin rituaaliaikoihin.

Rumpu on monelle shamanismista kiinnostuneelle tärkein asia. Rumpumatkoja ja rumpupiirejä kokeillaan hyvin nopeasti. Minun polkuni oli toisenlainen, sillä keskityin vuosikausiksi voimaharjoituksiin ja voiman ymmärtämiseen, enkä vaivuttanut itseäni syviin transsitiloihin. Minulle harjoitukset ovat olleet pohja, jotka rakentavat tasapainoisen shamanistisen maailman ja avaavat shamanistisen näkökyvyn. Silloin transsimatkat aukeavat myöhemmin itsekseen.

Rumpupiireissä olen käynyt muutamia kertoja ja sellaista pyynnöstä vähän aikaa ohjannutkin. Ne ovat olleet ennen kaikkea keino jakaa tietoa ja oppia muista ihmisistä. Transsikokemuksille lyhyet piirisessiot ovat usein pinnallisia ja kevyitä, varsinkin jos vertaa eroa viikonlopputapahtumiin, joissa energia ehtii kasvaa, syventyä ja useiden pitkien matkojen voimasta kasvaa syvemmäksi tietoverkoksi. Viikonlopputapaamiset ovat voimauttavia ja ihmisten kokoontuminen tuntuu nostavan voimaa moninkertaiseksi.

Olen piirtämässä shamanistisen mandalani kehää uudelleen kohti alkuvuosien kuviota. Olen löytänyt uudelleen säännöllisten voimaharjoitusten merkityksen. Jätän transsimatkat kertaan tai pariin vuodessa – tosi tarpeeseen. Sitäkin enemmän elän ja hengitän energiaverkkoa, muutan jalkani kallioksi ja upotan käteni kivinä kuohkeaan multaan. Linnut kertovat viestejä ja tuuli puhuu metsässä, kun sitä jaksaa kuunnella tunti toisensa perään.

Tasapaino palaa, mandalani näyttää hetkisen taas ehjemmältä ympyrältä. Mitä enemmän rukoilen, laulan mantroja ja kohotan kohti ylistä henkimaailmaa, sitä tukevammin lasken juureni päivittäin maahan ja annan voiman virrata kehoni läpi tasapainottavasti. Kerään palaseni maailman tuulista, keskitän itseni keskusakselille, maailmanpuuhun.

Olen  latva. Olen runko. Olen juuret.
Olen kanava, jota pitkin voima kulkee. Vaikka voima kasvaa, minusta tulee pienempi.






torstai 26. tammikuuta 2012

Kadonneet sanat

Usein minusta tuntuu, että olen kadottanut sanat. Uskoni, uskontoni, maailmankatsomukseni, hengellisyyteni, henkisyyteni ja psykologinen otteeni asioihin on muuttunut niin monin tavoin parin vuoden aikana, etten tavoita kaikkea sanoilla.

Ja kun yritän tavoittaa, kun uskallan puristaa jonkun asian määritelmänä tai ajatustapana paperille, se pakenee minua kuin varkain ja leikittelee nauraen ympärilläni. Kohta huomaan ajattelevani määrittelemästäni asiasta ihan toisella tavalla.

Mikään ei ole pysyvää. Buddhalaista viisautta.

Ammennan hieman buddhalaisuudesta, mutta enemmän kashmirin shaivismista, joka tukee hyvin joogista elämänfilosofiaa. Kerron siitä enemmän sitten, kun olen oppinut lisää ja löytänyt sopivat sanat.

Mikään ei ole pysyvää. Tunnetilat ja mielihalut menevät.

Niiden taustalta löytyy syvä onnellisuuden tila, jonka tavoittamalla huomaa, että maailma ei enää heittele, tuttavien provosoivat Facebook-statukset eivät aiheuta ärtymystä vaan valuvat selkää pitkin pois. Tunteiden tuntemisen sijaan ihminen on tunteiden tarkkailija, jonka hengitys levittää tyyneyttä selkärankaa pitkin alas jalkoihin ja ylös hartioihin.

Eikä se tarkoita tunteille kylmymistä tai elämän muuttumistä tylsäksi ja mauttomaksi. Se on avautumista, tiedostamista ja rakkautta. Sitä on vaikea pukea sanoiksi.


keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Jalan kulkien, kiirehtimättä

Askel pureutuu lumeen, ratisee, haukkaa jäätä rapeasti. Viileätä ilmaa keuhkoihin, lämpimämpää ulos villahuiville. Askeleita peräkkäin. Olen matkalla.

Jutaan lumisateessa kuin poro. Ei ole kiire mihinkään. Vain kulkemisen hidas rytmi. Jalkapatikassa paikasta toiseen. Ihana työttömyys antaa minulle aikaa. Ajasta kudon löyhiä silmukoita kulkemiseen, annan itseni liikkua hitaasti. Ajatuksetkin verkastuvat, mieli rauhoittuu.

Askeleiden päässä on tänään puinen vanha huvila. Rumpupiiri kokoontuu ja henget ovat läsnä. Me kuljemme maailmojen välissä ja haemme tasapainoa. Pää korkealla puun oksina, jalat juurina syvällä maan sisässä.

Ilta tummuu horisonttiin. Ilma on pakastunut. Pakkaan rumpuni ja lähden kävelemään. Kymmenen kilometriä öisten saarten, tykkylumisten puiden ja merenrantojen keskellä hymy huulilla kulkien. Konkreettinen matka ennen ja jälkeen shamaanimatkan on todellinen lahja. Valmistautuminen kulkemaan henkimaailmaan ja pitkä palautuminen pakkasilmassa kotiin.

Vasta kotioven sulkeutuessa olen täysin läsnä tässä tietoisuudessa. Vielä kotimatkalla henkimaailma oli kosketeltavasti läsnä. Välitilat ja valmistautuminen ennen ja jälkeen rituaalin ovat tärkeitä. Pitkä saunominen ja puhdistautuminen valmistaa mieltä laskeutumaan rituaaliin. Yhtä lailla rituaalinen jälkeinen aika on parhaimmillaan kun hitaasti jälkilämmössä hautunut puuro.

Henkiopas antoi neuvon nukkua taljalla, jotta selkäni paranisi.
Selkä on parantunut taljalla vietetyn viikon jälkeen. Kiitos!

torstai 19. tammikuuta 2012

Talvennapa metsässä

Talvi kaivoi minut kinokseen, puhalsi metsään ja kiersi kehäksi ympärille lumiset, nuokkuvat puut. Antoi kaveriksi rapean pakkasen ja rätisevän puusaunan. Mutta jätti lumiseen metsään jalanjäljet lammelle, joka väreili jäätymättä ja hengitti pakkasessa.

Shamanistinen seminaari antoi paljon ajateltavaa. Läksyn odottamisesta. Miten ei tarvitse aina kiirehtiä ja edetä, kokea huonoa omaatuntoa paikallaanolosta. Odottamisen taito. Ajoittamisen taito. Ja läksy luottamuksesta henkimaailmaan. Miksi varata niin usein itseen ja asioiden suunnitteluun, kun voi hakea tietoa ja vastauksia henkimaailmasta: miten teen tämän rituaalin? mitkä asiat nyt tarvitsevat huomiota?

Kiitollisuus. Päällimmäinen tunne talviviikonlopusta. Uusi voimaeläin tuli luokse, sulki ovia entiseen, osoitti tehtäviä tässä maailmassa. Askarruttavat symbolit aukesivat toisten matkoista kuunnellessa ja muuttuivat arvoituksista avaimiksi. Avaimiksi tietoon, askeleiksi polulla eteenpäin.

Yhteisössä on voimaa.
Maagisissa metsälammissa on taikaa.
Karjalan korpihunaja sulaa kielelle ja nautin lumesta teemuki tassussa.