tiistai 12. marraskuuta 2013

Annoin sen pois

20 pussillista vaatteita, 2 kirjahyllyä, 3 lipastoa, 5 laatikollista kirjoja, melkein kaikki ikkunaverhot… paljon tavaraa on saanut lähteä kierrätykseen ja kirpputorille. Vähennettävää on yhä. Köyhän talon kasvattina olen tainnut käyttää 30 vuotta elämästäni tavaran keräämiseen ja nyt käytän vuosikausia sen vähentämiseen. Ihminen on outo otus.

Perusturvallisuutta voi rakentaa muustakin kuin tavarasta. Hiljalleen, vaikka Hilma-mummon ääni sanoo pääni sisällä jokaisen kirpputorikassin sulkeutuessa, että nokko niitä paksuja samettiverhojakin tarvisi jos sota tulee ja sähkölämmitys katkeaa. Samasta syystä olen jemmannut 15 vuotta kaapissa -50 asteen selviytymiskenkiä. Jos vaikka Siperia alkaa opettaa, ydintalvi iskee ja aurinko sammuu.

Tavaran säästäminen tai karsiminen luotaa myös kohti tulevaa. Eräässä skenaariossa minulla olisi vanhuuteen asti sama omakotitalo, jonka kirjastohuoneeseen antaisin kirjojen kertyä ja nauttisin kotoisasta tunnelmasta sukkia kutoen. Toisessa näkymässä matkustelen paljon ja omistan vain vähän, jolloin muutto maasta toiseen käy käden käänteessä. Viimeisen parin vuoden aikana olen ostanut vähän, mutta käyttänyt säästöni matkaamiseen. Tavarat voivat palaa, kadota ja menettää arvonsa, mutta kukaan ei saa vietyä pois muistoja auringonlaskusta Venetsian kanaaleilla, aamukahvista roomalaisella kujalla, käsikkäin kävelystä pariisilaisella hautausmaalla ja liftaamisesta luostariin Toscanassa. Haluan piirtää maailmankarttaa omille verkkokalvoille, ahmia uusia maisemia ja vanhoja katuja.

Monella suhde tavaraan on psyykkinen. Kodin raivaaminen on oman mielen raivaamista, rauhoittamista ja itsensä esiin penkomista. Jos identiteetti ei muodostu ympärillä olevista esineistä, miten se muokkaa omaa itseä? Jos täytyy valita vain 100 esinettä kotiin, niin mitkä jäävät ja mitkä lähtevät? Hankalissa tilanteissa itseltään voi kysyä, kuka minussa haluaa säilyttää tämän esineen ja haluanko todella säilyttää esineen, vai siihen liittyvän muiston tai tunnetilan.

Yllättävintä on, että luopumisen edetessä aiemmista ”tästä en ainakaan luovu” -esineistä tuleekin poisheitettäviä. Raivauksessa mielenkiintoista on se, että se on prosessi pikemmin kuin projekti. On vaikea tietää lopputulosta, reitin etenemistä ja päättymisaikaa.



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Satyricon - Phoenix

Into the night
My long suffering friend
We'll be reborn again
Right here where everything ends

Face to the sky
A trail of smoke in the air
Pass into emptiness
New life's awaiting you there

Slave to some wretched old imagination of yesteryear
All that grows in the skulls of the living are flowers of fear

The morning red
A sun god calling you back
Down through a thousand years
White embers whistle and crack

Await the dawn with her kiss of redemption, my firebird!
You were the queen of the souls of men before there was the word

The morning new
The morning red
The fiery promise
Mad swirling smoke
Wheels round her head

Dedication to the queen of souls,
Her lost disciples
And when the fire's work is done
Our time to be reborn

By pagan streams
A wind whips the leaves from the trees
And it is revealed to us
That we are dreams within dreams

Born from some wretched old imagination of yesteryear
Now all that grows in the skulls of the living are flowers of fear

The morning new
The morning red
The fiery promise
Mad swirling smoke
Wheels round her head

Dedication to the queen of souls,
Her lost disciples
And when the fire's work is done
Our time to be reborn

The morning new
The morning red
The fiery promise
Mad swirling smoke
Wheels round her head

Dedication to the queen of souls,
Her lost disciples
And when the fire's work is done
The phoenix now reborn





Satyricon photos: Satyricon.no

lauantai 19. lokakuuta 2013

Ekologisempaan asumismuotoon

Kun ihminen muuttaa metsään, se muuttuu. Nahkakorkosaapasihmisestä kumisaapasihmiseksi. Huulikiiltoihmisestä verkkahousuihmiseksi. Elämän pelkistäminen karsii pois paljon asioita, jotka alkaa nähdä turhina.

Vaan metsäpä vaatii veronsa. Pitää olla aggregaatti, kun myrskyt katkovat puut sähkölinjoille ja sähkölaitos vetää ne uusiksi viikon päästä. On hankittava maastoauto, koska kaupunkiauto hajoaa metsämäkien kiviin. On ostettava tikkaat, lumikola, ruohonleikkuri, aura, eristettä seiniin, hiekoitussoraa pihatielle. On huollettava hajonnut aggregaatti ja maksettava metsätietä auraavan traktorin kulut. Työpaikka vaihtuu, etätyö ei onnistu. On ajettava vuodessa 15000 km päästäkseen töihin. Yksin, sillä isolla maastoautolla.

Taas muuttuu maisema. Metsä vaihtuu meren läheisyydeksi ja kaupungiksi. Myydään pois aggregaatti, maastoauto, ruohonleikkuri, aura, tikkaat. Huomataan, että vuodessa säästyy 2000 euroa pelkästään asuinpaikan vaihtamisella. Ja luonto kiittää, kun autoilu vähenee. En tiedä kiittääkö mieli, kun hiljaisen metsän tilalla on jatkuva autojen humina.

Ja vastapäätä taloa kohoaa korkea kallio, josta näkee meren ja saaret ja laivat ja saarten valot. Ja vastapäätä kalliota on kauppa, josta saa luomurieskaa ja tuoreita lähiseudun vihanneksia. Ja ne voi kantaa kävellen kotiin!

Olen aina rakastanut muutosta.
Mustalaisvankkurit kulkevat, laiva keinahtaa ja nostaa ankkurinsa.



perjantai 18. lokakuuta 2013

Seuraavan kukkulan taakse

Olen viettänyt viisitoista vuotta luonnonuskovan elämää. Se on enemmän kuin lapsuus kristittynä kristillisessä perheessä. Viidentoista vuoden aikana ehtii integroitua hyvin luonnonkiertoon. Keväällä ammennetaan hedelmällisyyden ja kasvun symboliikasta, syksyllä käydään juhlistamaan sadonkorjuuta. Kerran vuodessa mennään pakanaleirille saunomaan ja juttelemaan siitä, mitä luonnonuskonto itselle merkitsee.

Luonnonkierto merkityksineen… on luonnollista. Niin luonnollista, että se soljuu vuosien jälkeen osana eloa. Juhlapäivien vietto karisee kalenterista, omenoista tehdään syksyllä hilloa ja kurpitsoista pikkelsiä. Kurpitsaan ei jaksa kaivertaa joka vuosi naamaa. Luonnostani karisee uskonto pois, mutta luonto jää. Metsä, yhteys ja pyhyys.

Kun luonnonkiertoon ei enää suhtaudu uskonnollisesti ja luonnonuskontojen tapoja noudattaen, alkaa huomata omia epäluonnollisia piirteitään. Monille luonnonuskoville syksy ja talvi on sisäänpäin käpertymisen aikaa ja itsetutkiskelua. Minä räjähdän neljään ilmansuuntaan ja leviän maailmalle. Tutkin, ahmin, kehitän. Ehkä luonnonuskonnoista tuli liian tuttu juttu, mielenkiintoni menee aina seuraavan kukkulan takana, uutta potentiaalia hengittäen.

Luonnonkierto ihmisyyden peilinä ei enää heijasta kuvaani. Kuvani heijastuu riimujen muotoihin, syveneviin mysteereihin, laajenevaan ymmärrykseen ihmisestä. Luonnonuskonnot ovat minulle yhä rakkaita ja säilyvät elämässäni varmasti aina, mutta nyt keskiössä on ihmisen tietoisuuden tutkiminen ja ihmisyyden potentiaalin kasvattaminen ja ripaus neljättä tietä.

Jäin viime viikolla pois pakanayhdistystoiminnasta. Toiminta on arvokasta ja viime vuosina on tehty paljon sen eteen, että Suomessa on noussut tietoisuus luonnonuskonnoista, eritoten shamanismista ja suomenuskosta. Mutta yli kymmentä vuotta ei jaksa samaa leirinuotiota tai keskustelua siitä, millä kuunvaiheella basilika istutetaan.

Minun kutsumuksekseni on vuosien saatossa kirkastunut tarve ruokkia ja auttaa niitä ihmisiä, joilla ei ole lautaselle laitettavaksi yrttejä saati ruokaa. Esimerkiksi Thuleian Puodin tuotto menee suurelta osin jatkossa köyhien lasten auttamiseen Romaniassa, Bulgariassa ja Baltiassa. Valtaosa avustavista järjestöistä on kristillisiä avustusjärjestöjä, joten heidän kanssaan teen myös yhteistyötä.



torstai 19. syyskuuta 2013

Aigi - eeppinen kertomus Saamenmaasta

Miltä näyttää Stallu, tuo Lihatontaksi kutsuttu ihmislapsia sopassaan nautiskeleva olento? Millainen on Saivomaailma, jossa seikkailevat pienet Ulda-maahiset ja eteerisen kauniit Gufihtar-neidot? Saamelainen vanha mytologia on nyt kirjoitettu auki, luotu piirroksina kuviksi ja puhallettu eläväksi ihan uudella tavalla.

Ante Aikion kirjoittama Aigi-kirjasarja kertoo noitasuvun perijästä, saamelaisesta Aigista. Mytologinen kertomaromaani piirtää Aigin tarinaan perinteinen sankarin syntymyytin, sankarin kamppailun maailmankaikkeuden voimien kanssa ja sankarin eeppisen matkan aina syvempiin shamanistisiin todellisuuksiin. Aigin tarina juoksee eteenpäin sujuvasti ja vauhdikkaasti, eikä kirjaa raaski jättää käsistään ennen viimeisiä sivuja.

Aigi tekee saamelaiselle mytologialle saman mitä Lönnrot kalevalaiselle kertomaperinteelle; se esittelee keskeisiä hahmoja selkeästi ja mielenkiintoisesti, sekä värittää olentojen persoonaa esille tarinankerronnan keinoin. Kirjaa lukiessa huomaa, miten lähellä saamelaista elämänpiiriä on edelleen vanha metsästäjien ja keräilijöiden kulttuuri. Tunturin yöpuoli ja päivänvalo jakavat elämän raadolliseksi taisteluksi, jossa kaikki keinot ovat käytössä ja myyttiset hahmot personoivat elämän hyviä ja pahoja puolia sekä luovat luonnonvoimille eläimen tai salaperäisen olennon kasvot.

Jos olet kiinnostunut saamelaisesta mytologiasta, shamanismista ja Lapin vanhoista taruista, tämä kirja on ehdoton hankinta. Kirjassa on upeita värikuvia saamelaisen mytologian hahmoista, joten lahjakirjaksikin tämä on loistava vaikkapa Joulupukin konttiin tai Joulustaalon risusäkkiin.

Lisätietoa ja tilausohjeet: www.goranus.com


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Metsässä

Lie harvinaista kulkea metsässä ilman tarkoitusta. Tehokkaan länsimaisen ihmisen oikeutusta ajan käytölle ja sen mittaamiselle lenkkitossujen ja askelmittarin tahtiin, marjasankon täyttymisellä tai sienipaikkojen silmäilyllä.

Entä jos vaan olisi kuin lapsena. Vain tämä askel mättäälle. Seuraava ruohikolle. Suopursun tuoksu. Silmien sulkeminen. Kehän kiertäminen. Ei ole syitä olla, on vaan oleminen. Tunteminen. Yhteenkuuluvuus ja voima. Minä metsässä ja metsä minussa.

Makaan kalliolla vasemmalla kyljellä. Annan katseen hämärtyä pilviin. Tapailen niiden muotoja ja sulan lopulta muotojen tuolle puolelle. Maistelen rajattomuutta, erilaisia tapoja olla, lipua ja kulkea. Palaan takaisin omaan keskukseeni ja muistan itseni. Tunnustelen sisimpäni voimanlähteitä. Juurrutan pakarani kallion kautta syvälle maaperään ja vedän elinvoimaa joka solulla. Olen terävästi läsnä. Ja kuitenkin olen mäntyjen havina, maanrajan ylitse kurottava pilviharso, kaste suopursujen ohuella varrella.

Ihmisten maailma on vieras ja betonia.
Metsässä tuoksuu hirven kulkureitti.
Metsässä viikonloppu pitenee viikoksi.
Ihmisten maailmassa ostetaan syysverhot ja uusi takki.




tiistai 21. toukokuuta 2013

Vegaanisia pähkinäjugurtteja

Maidottomia jugurtteja on helppo tehdä omassa kyökissä pähkinöistä, siemenistä tai viljoista. Pähkinäjugurtissa on kosolti hyviä rasvoja. Jos jugut tuntuvat liian rasvaisilta tai pähkinäjugurttiin menevien pähkylöiden hinta kauhistuttaa niukkaa lompakkoa, voi osan korvata banaanilla tai marjasoseella. Vatsaa hellivät probiootit napataan vegaanisista probioottitableteista (maitohappotabletti), joita saa tilattua netistä tai hankittua apteekista.

Banaani-cashewjugurtti


2 dl cashewpähkinöitä (24h liotettuna)
3 dl vettä
2 banaania
probioottikapseli

Liota pähkinöitä vuorokausi. Kaada liotusvesi pois ja sekoita pähkinät tehosekoittimessa puhtaan veden kanssa tasaiseksi massaksi. Tyhjennä sekaan probioottikapselin sisältö. Lisää banaanit ja tehosekoita kunnes massa on kuohkeaksi sekoittunutta. Tarvittaessa kannattaa lisätä vähän vettä.

Kaada valmis seos kannelliseen purkkiin. Valitse jugurtin tekemiseen aina hyvin puhdistettu lasipurkki tai keraaminen kannellinen astia, jotta vieraat pöpöt eivät pääse muhimaan hapattuvan jugun seassa. Jätä purkki pariksi tunniksi huoneenlämpöön, jonka jälkeen siirrä se jääkaappiin vuorokaudeksi tai pariksi. Vuorokauden hapattunut jugu on vähemmän hapanta kuin kauemmin levännyt. Nautitaan kiirehtimättä, mutta pian valmistumisen jälkeen.

 

 

 

Kookoskuningatar


2 dl cashewpähkinöitä (24h liotettuna)
2 dl kookosmaitoa
1 banaani
kourallinen vadelmia
kourallinen mustikoita
probioottikapseli
½ tl vaniljaa (aitovanilja, jauhe)

Liota pähkinöitä vuorokausi. Kaada liotusvesi pois ja sekoita pähkinät kookosmaidon kanssa tasaiseksi massaksi. Tyhjennä sekaan probioottikapselin sisältö. Kaada valmis seos kannelliseen purkkiin. Valitse jugurtin tekemiseen aina hyvin puhdistettu lasipurkki tai keraaminen kannellinen astia. Jätä purkki huoneenlämpöön n. 12 tunniksi tekeytymään. Lisää sen jälkeen banaani, marjat ja tehosekoita kunnes massa on kuohkeaa. Tarvittaessa kannattaa lisätä vähän vettä. Viilennä jääkaapissa ja nauti heti. Jugu säilyy useita päiviä, mutta banaani voi tummentaa väriä pinnalta.

Cashewpähkinät voi halutessaan korvata muilla kermaisilla pähkinöillä tai manteleilla. Mikä parasta, näissä jugurteissa ei ole yhtään lisättyä sokeria ja silti maistuvat todella hyville.




Tämä blogikirjoitus syntyi Animalian blogihaasteen inspiroimana. En ole ennen tehnyt probiooteilla hapatettua jugurttia, mutta blogihaaste antoi siihen sysäyksen. Kyllä kannatti!
Koko blogihaasteen ohjeistuksineen löydät Animalian Facebook-sivulta.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Aurinko nousee

Aurinko nousee, ja yhtäkkiä tunnet jonkin heräävän sisälläsi. Unohda aurinko; jätä se taka-alalle. Keskity energiaasi, joka on vastikaan herännyt. Heti kun tiedostat sen, se lähtee leviämään. Se valtaa koko kehosi, koko olemuksesi. Älä ole pelkkä tarkkailija, sulaudu tunteeseen! Elämässämme on vain harvoja hetkiä, joilloin voimme tuntea iloa, onnea, hurmiota. Mutta me jäämme niistä osattomiksi, koska kiinnitämme huomiota vain itsemme ulkopuolella oleviin asioihin.

- Osho


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Afrikkalaisia ruokia

Kevät jatkuu kylmänä, joten keittiössä paiskotaan lämmittäviä etnoruokia hellalle ja hämmennetään teetä kardemummasta, kanelista ja neilikasta. Tänään etiopialais-eritrealaisten vaikutteiden innoittamana kokki paisteli injera-leipää ja sille kasvissooseja seuraksi.

Injera-leipä ja makoisat kasvistäytteet


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kaaosta ja hiljentymistä

Päätin tänä vuonna mennä pitkien pääsiäispyhien ajaksi ortodoksiseen luostariyhteisöön. Jospa pari päivää hiljentyisi, opiskelisi luostarin kirjastossa ja ehkä vähän joogaisi oman huoneen rauhassa. Osallistuisi hetkipalveluksiin ja linjaisi sisimpäänsä rauhallista sävyä.

Luostareissa minua on aina kiehtonut erakkous, kontemplatiivisuus, maailman huolien kannatteleminen jatkuvalla rukouksella ja meditatiivisessa tilassa suoritettu työ osana hengellisyyttä. Kristittyhän en ole, mutta monet kristilliset luostariperinteet tarjoavat paljon annettavaa myös muiden uskontojen edustajille; ainutlaatuisen ilmapiirin, rauhoittavan egregoren ja hyvää kasvisvoittoista ruokaa.

Paastoa ja ärtymystä


Joku kokeneempi retriitinkävijä olisi ehkä osannut neuvoa, että vetäytyminen ei ole helppoa. Ilta piteni hiljaisessa huoneessa ja oma mieleni aloitti harvinaisen tiiviin möykän. Olin päättänyt olla pari päivää ilman kontakteja ulkomaailmaan, mutta langaton verkko houkutteli jo ensimmäisenä iltana juttelemaan netissä ystävien kanssa. Huoneessa oli televisio, josta löysin toistakymmentä kanavaa. Hiljaisuus piteni. Soitin äidilleni ja kälätin tuntisen siitä, millaista on olla luostariyhteisössä. Sitten iski väsymys ja nukuin 3 tunnin päiväunet taju tantereella.

Luostarissa oli meneillään pääsiäispaasto, joten olin syönyt viimeksi yhden maissa päivällä, mutta rientänyt illalla uimaan ja nauttimaan saunan tuhdeista löylyistä. Enpä tullut ajatelleeksi, että verensokeri ja verenpainekin saattavat laskea alhaiseksi, vaan sinnittelin maha kurnien pääsiäisyön messuun kappeliin. Tuntisen paksussa suitsukkeensavussa seisottuani havahduin siihen, että maailma ympärillä keinuu. Muu väki lähti kiertämään kappelia ristisaatossa, itseni löysin sohvalta jalat kohotettuna juomasta vettä melkein pyörtyneenä. Hoipuin energiapatukalle ja nukkumaan. Vanhukset olivat jatkaneet pirteänä aamuviiteen.

Aamulla heräsin päänsärkyyn. Olin ärtynyt ja kiukkuinen. Paasto heijastui uniin, jossa pyöri tuntikaupalla erilaisia karkki- ja jäätelöbuffetteja notkuvine herkkuineen. Etäännytin itseni ärtymyksen tunteesta, sillä oli helppo havaita tunnepurkauksen liittyvän retriittiin. Kun hiljennytään tietoisesti, alkaa mieli puhdistua ja nostaa pintaan käsittelemättömiä tai patoutuneita tunteita. Olisin voinut tässä tilanteessa ottaa kypsän sivuaskeleen ja mietiskellä ärtymystä ja hengitellä sen läpi rauhallista mielentilaa. Tein epäkypsän valinnan murmuttaa kiukkua puhelimitse eteenpäin miehelleni. Ehkäpä ärtymyksen hautominen tuntui tilanteessa stressin siivoukselta. Onneksi tajusin lähteä ulos luontoon kävelemään ja huono tuuli haihtui metsään kuin itsestään.

 

Kesällä uusiksi


Kokemuksen tunneryöppy ja sen neutralisoimisen tuoma rauhallinen fiilis osoitti sen, että pidempi retriitti voisi olla hyvinkin puhdistava, stressiä lievittävä ja mielenkiintoinen kokemus. Varsinkin, jos retriitissä olisi ohjaaja tavattavissa, jonka kanssa saisi jutella tuntemuksista. Ja onhan siitäkin etua, että pystyy tarkastelemaan omaa käyttäytymistään ja tunteitaan ulkoapäin, kuten tein näiden päivien aikana. Etäännytetyt tunteet eivät vie mukanaan, vaan opettavat itsestä. Päätinkin lähteä kesällä viikoksi vähän kauemmaksi luostariin kokeilemaan pidempää hiljentymistä.

Luonnonuskovalle kotoisampi valinta olisi ehkä shamanistinen retriitti tai vetäytyminen metsään. Sellaistakin tulee harrastettua epäsäännöllisesti. Metsä on kuitenkin minulle koti, toisin kuin eri uskonnon luostari. Luostarissa valitsen tietoisesti erillisyyden tunteen pohtimisen osaksi vierailua. Riuhtaisu erilaiseen ympäristöön heijastuu omaan mieleen. Metsässä olen eri tavalla sinut itseni kanssa, se on erilainen kokemus, puhdasta olemista ja kokemista. 







maanantai 25. maaliskuuta 2013

Sanatonta rakkautta

Kun rakastat, tule pois päästäsi ja laskeudu sydämeesi. Kun rakastelet, tule pois ajatuksistasi ja ole läsnä, tunne ja hengitä rakkautta. Rakkaus ei tarvitse sanoja, verbalisointia, käsitteitä. Se on puhdasta kokemista oman sielun ytimestä käsin.

Osho puhuu Tantrasta näin:

Shiva kehottaa ihmistä muuttumaan rakkaudeksi.Hyväiltäessä muutu hyväilyksi, muutu suudelmaksi. Unohda itsesi niin täydellisesti, että voit sanoa: "Minua ei ole, ainoastaan rakkaus on." Silloin ei syki sydän vaan rakkaus. Silloin ei kierrä veri vaan rakkaus. Silloin eivät näe silmät vaan rakkaus. Silloin eivät ojennu kosketukseen kädet vaan rakkaus.

Ajatusten taustalla on jooginen ja tantrinen ajatus hiljentää mieli ja lopettaa päänsisäinen analysointi. Kun tämä tapahtuu, ihminen on osa suoraa kokemusta. Suora kokeminen ja sen tiedostaminen tapahtuvat aina tässä hetkessä. Tällöin emme mieti huomisen kauppalistaa tai rakastelun lopussa odottavaa hekumaa, vaan olemme yhtä kulloisenkin hetken kanssa. Mieli haluaisi usein kiirehtiä asioiden edelle, mutta vain tässä hetkessä eläminen ja kokeminen tuo elämään elämän hengen.

Yritän tuoda elämääni enemmän rakkautta hengittämällä tunnetilojen läpi. Jos olen ärtynyt, hengitän ärtymyksen läpi ja kokeilen, voisinko kohdata ärtymyksen rakastavasti. Usein pelkkä negatiivisen tunnetilan tiedostaminen auttaa. Voin astua askeleen taaksepäin ja miettiä, valitsenko tämän tunteen vai en. Hengitän tunteen läpi.




 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tasataan välillä

Päivä mittaa itsensä hangelle. Hiihtoladut ovat yhtä pitkiä kuin yön nukutut tunnit. Aurinko tasaa yölliset varjot ja pistää hangen sulamaan. Yöllä vielä talvi nipistää, puree posket, haukkaa nenänpäästä. Kevätpäiväntasaus on pimeän ja valon tasapainoa, kylmän ja lämpimän leikkiä.

Talvipäivänseisauksena nostin maljan ja asetin tavoitteita tulevalle vuodelle. Kevätpäiväntasaus on tästä neljännesvuoden eteenpäin ja sopiva aika palauttaa mieleen mitä muutama kuukausi sitten asetin tavoitteeksi. Reflektoin miten olen lähtenyt luovimaan tavoitteita kohti ja ovatko ne alkaneet toteutua elämässäni. Juon taas maljan ja vahvistan tavoitteet. Kevätpäiväntasaus on erityisen hyvää aikaa manifestoida tavoitteita elämäänsä, sillä onhan se vanha kasvun ja hedelmällisyyden juhla.

Kevätpäiväntasaukseen liitetään monta kasvun symbolia. Rairuoho. Munat. Hedelmälliset puput. Kirkkaat ja iloiset värit. Virpomisen perinne juontaa juurensa vanhaan tapaan, jossa perheen lapset toivat ulkoa sisälle pirttiin ensimmäisen viheriöivän oksan. Suomessa virvotaan pajunoksilla, jonka pörröiset pajunkissat tuovat mieleen kissanpoikaset. Pimeän ja valon yhtämittaisella hetkellä on hyvä peilata oman elämänsä tasapainoja; olenko jakanut arkeni riittävästi työlle ja levolle, ulkoilulle ja sisällä puuhailulle, vahvistavalle liikunnalle ja palauttavalle rentoutumiselle.

Valo paljastaa pölyhiukkaset. Kevätsiivous tuvalle ja omalle mielelle. On mukava kantaa talven tunkkaiset matot latoon odottamaan kesää ja levittää pestyille lattioille viime kesänä mäntysuovalla kuuratut räsymatot. Ne tuoksuvat kesältä jo valmiiksi.



maanantai 4. helmikuuta 2013

Luonnonuskova vai jotain muuta?

Elämäni varrella olen kokenut ja kokeillut erilaisia uskonnollis-maagisia rooleja. Ehkä pisimmän ajan olen viettänyt uskova-kategoriassa maistellen sen erilaisia ilmenemismuotoja. Lapsuudessa ja nuoruudessa pusersin uskovuutta kristinuskon muottiin, sittemmin erilaisten pakanauskontojen ja luonnonuskontojen filtteriin.

Uskovaisen nimilappu keikkui minussa läpi vuosien vähän vinossa. Koin ulkopuolisuutta ja erillisyyttä, sillä en uskonut samalla tavalla kuin muut. Kristittynä koin pyhyyttä luonnossa ja sisäinen ristiriita kristillisen opin kanssa oli merkittävä. Luonnonuskovuus laajensi maailmankuvan sallivuutta yhdistäen holistisen ihmiskuvan, mystiikan ja uskonnollisuuden. Silti vuosien ajan koin olevani ulkopuolinen tarkkailija, joka opiskelee pakanauskontojen eri perinteitä ja järjestelmiä ollen kuitenkin sisimmässään jotakin muuta.

Koska olen vuosia toiminut aktiivisesti luonnonuskontojen kentällä, on suhdetta luonnonuskova-termiin tullut mutusteltua useampaan otteeseen. Muutama vuosi sitten vapautin itseni uskova-termistä, koska tuntin olevani enemmän kokija, tarkkailija, suodattaja, mystikko ja tiedonvälittäjä. Luonnonuskova-sanassa minulle soi kuitenkin rakkaana sana luonto.

Luonto edustaa minulle pyhää tilaa, joka on alkuvoimaisempi ja elävämpi kuin ihmisten rakentama ympäristö. Itsessään luonto ei silti ole minulle sen pyhempi kuin muutkaan paikat, mutta se yhdistää olemukseni tasot linjaksi, jossa pyhyys soi kauniisti ja tavoittaa tietoisen mieleni. Metsään kävellessä aistini havahtuvat hereille ja kuulen oman sisäisen ääneni paremmin. Saan oivalluksia ja ideoita. Asiat nousevat piilotajunnasta mielen pureskeltavaksi. Pyhyys on siis minussa itsessäni ja vaalin sitä tietoisuuden kipinää, jonka huomaan havahtuvan minussa hereille luonnon helmaan astuessani.

Mihin sitten uskon? Uskon ihmisen sisällä olevaan tietoisuuteen. Ytimeen, jossa asuu hiljaisuus, viisaus ja rauha. Eettisyyteen, moraaliin ja tietoisiin tekoihin, jotka lähtevät oman tahdon kultivoinnista. Jos ajatellaan, että uskova ihminen on ns. oikean käden polulla ja noudattaa filosofiaa ”Let Your Will Be Done”, kuljen maagikkona itsereflektion vasemman käden polulla, jota voisi luonnehtia filosofialla ”Let My Will Be Done.”

Mihin sinä uskot?