perjantai 11. toukokuuta 2018

Rautakanki ja nostatettu karhu

Muuan sukulaiseni syntyi reilut sata vuotta sitten erämaan ja kasvavien kyläyhteisöjen murrokseen. Metsästäjä-keräilijäkulttuuriin nojaava Lappi alkoi saada sähkölinjoja ja muutamia sotiakin tuli sekoittamaan arjen verkkaista kulkua.

Hän työskenteli kotipitäjässään noitana. En tiedä tekikö hän työkseen jotakin muutakin, vai tuliko elanto kalastamalla ja metsästämällä kuten muillakin paikallisilla. Minun isoisäni tienasi muutaman kolikon tekemällä puusta kelkkoja, astioita ja veneitä. Sekä isoäitini että isoisäni noitailivat, eli lukivat luonnonmerkkejä ja näkivät haltioita, näkyjä ja enneunia. Tiesivät ennalta. Osasivat varautua. Auttoivat köyhiä. Mutta jos tarvittiin voimakkaampaa taikuutta, kutsuttiin noita paikalle.

Noita suojasi karjan, mikä oli tärkeä toimi keskellä erämaata. Pari lehmää ja lammasta turvasivat ruokavarannot koko vuodeksi, joten niiden hyvinvointi oli tärkeää. Noita käytti suojaamiseen ehkä omaa voimaansa, ehkä avuksi nostatettua luontoa, mutta takuuvarmasti raudan väkeä eli raudan voimaa. Tämä alkemiasta juontuva maaginen teko yhtyi Lapissa kansanuskoon, jossa raudan ajateltiin edustavan samaa voimaa kuin veren. Rautakangella noita piirsi suojaavan kehän lehmien laitumen ympärille. Erityisen tärkeää tämä oli aikoina jolloin karhu kierteli etsimässä karjan joukosta ruokaa.

Karjan suojaamisesta noita sai maksun rahana tai joskus vaihdantatalouden hengessä yhtenä lehmänä. Muistan lapsuudestani kertomuksen, jossa eräs suojaloitsun tilannut isäntä jätti lupaamansa lahjalehmän antamatta noidalle. Tämä totesi, että vastavuoroisuuteen ei ahneus kuulu ja nostatti eli kutsui metsästä paikalle karhun. Noita purki lehmihaan ympäriltä suojauksen ja karhu kävi nappaamassa itselleen palkkioksi luvatun lehmän.

En näe tarinassa opetuksena niinkään kostoa vaan sen, että vastavuoroisuuden lakia on kunnioitettava ja jokaiselle palkkansa annettava, muuten saa ansionsa mukaan. Äärirajoilla eläessä arktisessa luonnossa lupaukset on pidettävä. Tunturissa ja metsissä toiseen täytyy voida luottaa. Yleensä vaihdantaan ja vastapalveluksiin perustuva yhteisö on toiminut hyvin.

Luottamusta tarvittiin myös silloin, kun noita kertoi ennalta nähdyn tiedon jostakin tulevasta asiasta. Tämä saattoi tarkoittaa tulevaa sotaa tai tulipaloa, jonka vuoksi oli siirrettävä omaisuutta piiloihin tai jopa purettava hirsitalot ja siirrettävä ne toiseen paikkaan. Onneksi luottamusta on nykyäänkin.

Toiset tietävät, että toiset Tietävät.