tiistai 14. lokakuuta 2014

Hugge ja Mugge puussa

Årle ell i dagars hell
enn veit ravnen om eg fell


Når du ved helgrindi står
og når laus deg må rive
skal eg fylgje deg
yver gjallarbrui med min song


Du blir laust frå banda som bind deg
Du er løyst frå banda som batt deg
 
 

Pimeys ja valo

Maagisessa maailmassa pimeydellä kuvataan usein jotakin salattua. Sitä mikä on piilossa, löytämättä, kadoksissa tai vasta kasvamassa kohti täyttä potentiaalia. Shamanismin harjoittaja sulkee silmänsä ja rummuttaa itsensä aliseen maailmaan läpi pimeän tunnelin. Omaa psyykettään tutkiva raottaa alitajunnan verhoa ja tutkii sisäistä pimeyttään. Tietoisuuden liekki paljastaa lopulta tutkimusmatkaajalle uutta tietoa. Pimeydestä tulee piirun verran valoisampaa.

Salatun tiedon tuominen arkitodellisuuden piiriin vaatii tekoja valossa. Tässä todellisuudessa. Midgardissa. Arkitietoisuudessa. Pimeydestä löydetyt ideat, ajatukset ja tekojen potentiaalit asetetaan tietoisen pohdinnan puntariin. Miten haluan manifestoida nämä asiat elämääni? Mitä uusi tieto muuttaa minussa ja toiminnassani? Millaisia mullan alla kasvavia siemeniä haluan työstää ja kastella, jotta ne kohoavat valoon ja tuottavat hedelmää tässä todellisuudessa? Mitkä teot palvelevat pidemmän tähtäimen tavoitteita elämässä, mitkä tuntuvat hetken mielijohteilta?

Pimeys ja valo.
Tasapaino tai Äärilaidat.

Reyn til Runa - Kulje mysteerien suuntaan!


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Paastoperinteitä

Alkukristillisessä perinteessä paasto yhdistyy erämaamystikoiden kilvoitteluun ja kehon toimintojen alasajoon mielen keskittyessä henkisiin päämääriin. Rukous ja paasto. Paasto ja rukous. Muslimeillakin on Ramadaninsa. Kristillisessä perinteessä paasto toimii myös valmistautumisena tulevaan juhlaan, esimerkiksi näin keväällä pääsiäiseen.

Samalla tavalla shamanistisessa perinteessä paastolla on voitu siirtää huomiota fyysisen kehon parista henkiseen ja hengelliseen. Kevyemmin ravittu keho päästää mielen helpommin transsiin tai meditatiiviseen tilaan. Shamanistista tärkeätä rituaalia voi edeltää pitkäkin valmistautuminen ja joissakin kulttuureissa paasto, joka toteutetaan vaihtamalla ravinto kevyempään. Paasto on uskonnollisessa kontekstissa siis aina myös henkinen kokemus ja prosessi, joka vie mieltä eteenpäin kohti haluttua päämäärää.

Ortodoksisella kirkolla paastoperinne on pitkä. Paastoaikoja on ympäri vuoden ja keväällä on näistä pisin Suuri Paasto. Kapitalistisessa kvartaalitaloudessa ortodoksinen paasto puhuu vihreällä äänellä: kohtuullista, vähennä, säästä, vältä. Ortodoksinen paastoruoka on pääosin vegaanista, tosin slaavilaisessa perinteessä syödään kasvispohjaisen ruoan lisäksi kalaa, vaikka vältetään maitoa ja munia. Myös oliiviöljystä ja viinistä pidättäydytään.

Tärkeintä paastossa on hiljentyminen ja oman elämänsä sisällön ja suunnan tarkastelu.
Tärkeää on tutkistella omaa sisimpäänsä, ihmissuhteitaan ja suhdettansa Jumalaan. Arkielämässä paastoaminen ilmenee myös ruuan suhteen sekä ajan käytössä. Samoin tärkeää on rauhan ja hiljentymisen korostuminen. Monet pidättäytyvät huvittelusta, liiallisesta työn teosta ja vierailuja vähennetään. (ort.fi)
 

Evlutit ekopaastolle

Kävin viime sunnuntaina messussa pääkaupunkiseudun luterilaisessa kirkossa. Siellä pappi korosti puheessaan, että paasto ei ole luterilaisen perinteen mukainen tapa. Silti evankelisluterilainen kirkko on yhdessä Suomen ympäristökeskuksen ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston kanssa lähtenyt tuomaan paastoperinteeseen oman panoksensa. Ekopaastolla haastetaan ihmisiä downshiftauksen hengessä kulutuksen vähentämiseen. Järjestäjien tavoitteena on edistää ekologista elämäntapaa ja pääsiäisen ajan paastoa.

Ekopaastoajaksi voi ryhtyä vaikka heti netissä. Samalla voi valita oman paastolupauksen ja vähentämisen kohteen. Minä päätin vähentää paaston ajaksi television katsomista ja viihdekirjallisuuteen käyttämääni aikaa ja suunnata ajankäyttöni tieteellisen ja henkisen kirjallisuuden lukemiseen. Toisaalta mieleeni ei istu ravinnon keventäminen helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa. Kun ulkona on kylmin aika vuodesta, tuntuu luonnolliselta syödä tukevammin, suolaisemmin ja tulisemmin, eikä tankata smuuthieita ja hedelmiä. Luulisi, että Suomessa on vanhastaan tähän aikaan kaivettu varastosta suolalihaa ja -kalaa, tuhteja juureksia ja hernekeittoja. 

Ehkä paasto onkin enemmän epäluonnollinen, arjen syklistä irti repäisevä asia? Siirrän oman ruokaan liittyvän paastoni maaliskuun loppuun tai huhtikuun alkuun, kun ilmat alkavat lämmetä ja ikkunalaudalla kasvaa tuoreita versoja. Se istuu minun vuodenkiertooni paremmin ja kehooni luonnollisemmin. Sen sijaan rahankäyttöä ja ajankäyttöä viilaan mieluusti jo ekopaaston tahdissa.

Mitä mieltä Nunna Elisabet on paastosta?



lauantai 8. maaliskuuta 2014

Odo Maran

Odo Maran – sisäinen Udmurtia
Näyttely ja pienoisfestivaali
Galleria Huuto Jätkäsaari 1
8.3.–23.3.2014







keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Ryytiä koneistoon

Helmikuuta edetään etelässä tippuvin rännein ja sulavin lumikasoin. Omakin ränni tippasee *niisk* ja olo tuntuu vähän nuutuneelta. Pakkasesta on syöty kaikki syksyn marjat, joten täydennystä haetaan monta kertaa viikosta kaupan kylmälaarista. Onneksi yrttikaapista löytyy omin kätösin kerättyjä ja kuivatettuja yrttejä. Viherjauheet ovat hyvä buusti talven ryydyttämälle koneistolle.
 
Helmikuun resepti, teekattilaan heittäkäämme:


perjantai 24. tammikuuta 2014

Isoäidin aikaan


Tuttavani muisteli yhtenä ehtoona isoisoäitiään, joka piti kaupungissa pientä kivijalkakauppaa. Toisen ystäväni isoisoisoäidillä oli ollut oma kangastarvikeliike isossa kaupungissa. Kaupungeissa varttuneiden kavereideni isovanhemmilla on ollut mitä erilaisimpia ammatteja ja yliopistollinen koulutus. Aloin miettiä miten erilaista elämä on ollut minun isovanhemmillani, jotka asuivat maaseudulla syrjässä ja kaukana muusta asutuksesta. 

Isovanhemmillani ei ollut ammattia tai koulutusta. Isoisä elätti perheen kalastamalla pöytään ahventa ja haukea. Lihaa pyydettiin metsästä. Maitoa tuli oman navetan muutamasta lehmästä, joille syötettiin itse kasvatettua heinää. Uskottiin animistisesti. Nähtiin tonttuja ja haltioita. Luettiin lintuja ja etiäisiä. Kotikulttuuri oli sekoitus metsästäjä-keräilijäkulttuuria ja pienimuotoista maanviljelykseen siirtymistä. Syrjä-Suomi on astunut monin paikoin vasta luolasta ja majasta ulos. 

Jatkan keräilyä. Marjoja. Sieniä. Lankoja. Oksia. Kiviä. Yrttejä. Syötäviä kasveja. En metsästä. En kalasta, mutta syön mieheni onkimia ahvenia. Luen lintuja ja luonnonmerkkejä. Näen etiäisiä, tunnen ja tiedän. Metsä ei ole vieras, vaan metsä on turva ja koti. Ihmisten maailma on vieraampi, vaikka siinäkin kuljen jouhevasti ja käytän modernia tekniikkaa. Jotkut tuttavat harrastavat muinaisen ajan elävöittämistä. Minä matkustan mummolaan. Metsästäjä-keräilijäkulttuuri ei ole vain historian kaukaisilla lehdillä, se on omissa lapsuusmuistoissani ja parin sukupolven takana.

Isoäidilläni ei ollut varaa hankkia mökkinsä keittiöön kaakeleita, joten hän pyysi monesta kaupasta näytekappaleita ja lopulta seinä muodostui tilkkutäkkinä ilmaisista näytteistä. Jokainen ruutu on erilainen.

Minulla ei ole kirjavia kaakeleita.
Mutta rappusissani roikkuu kaksikymmentä eriväristä huivia.



lauantai 18. tammikuuta 2014

Riimuja lumella

Ystävän innoittamana olen pyrkinyt olemaan joka päivä tunnin ulkona, säähän tuijottamatta, epäsyitä kaivamatta ja fiilikseen katsomatta. En muistanut merkitä päiväkirjaan koska tavan aloitin, mutta ehkä syksyllä. Aina ei ole tunti kulkenut täyteen mittaansa, mutta minä olen kulkenut sateisissa metsissä, kuraisilla pelloilla ja lumisessa metsässä.

Ulkoretket ovat tuoneet inspiraatiota ja kärsivällisyyttä. Kun ulkona jaksaa rämpiä tuntisen sateisessa metsässä, ei enää jaksa sisälläkään hermostua pikkuasioista. Tai no harvoin jaksan muutenkaan, mutta huomaan eron pään sisäisessä olemuksessa. Tänä talvena on vaivannut kaamosväsymys ja on ollut vaikea saada itseään ryhtyvään tai pulppuilevan iloiseen mielentilaan. Eipä tuo ulkoilu ole siihen vaikuttanut juurikaan, mutta ainakin hetkellisesti se on piristänyt ja tuonut happea aivoille. Vastustuskyky on saanut myös terveen potkun, sillä olin koko syksyn aina jouluun asti terveenä, joka on laiselleni flunssaimurille harvinaista.

Toisinaan käyn sauvakävelemässä, toisinaan chanttaan tai mantraan rukousmeditaatiota kävellessäni. Joskus katson luonnonmerkkejä ja seuraan niitä intuitiivisesti. Eilen takapihan puutarhan valkoinen lumipeite näytti minulle säkillisen taivaalta pudonneita Algiz-riimuja.

Riimuja suuntaviittana käyttäen kuljin halki jäätyneiden pensaiden, puronvarren mutkaan ja sieltä koivikkoa pitkin huurteisen lumen puhaltamalle niittylakeudelle. Niityllä annoin pilkkihaalarin taipua aurinkotervehdykseen ja nenän viistää jäistä maata. Mietin Algiz-riimua ja yhteyttä omaan korkeampaan minään sekä yliseen. Kohotin käteni kohti aurinkoa ja nostin palloa käsilläni.