lauantai 27. elokuuta 2011

Elokuun värejä

Ensimmäiset kurpitsat!
Oranssit. Keltaiset. Vihreät.

Tyrnit räjähtivät auringossa pensaisiin.
Olisi kai pitänyt poimia, mutta metsä on vienyt meidät päiviksi ja viikoiksi.

Syksy näkyy muutoksina unimaailmassa. Enneunia. Merkkejä. Tietämistä.
Kesän kepeys vaihtuu vanhoihin suoniin, jotka tunkeutuvat mullan läpi maan ytimeen.
Juuret. Rumpu. Rytmi.


tiistai 9. elokuuta 2011

Keittiönoituutta suitsukkeen äärellä

Tuoksuvia ruusun ja unikon terälehtiä, seljankukkia, kirsikoita, silmäruohoa, kurkumaa, virmajuurta, kotoisan keittiötunnelman luovaa lipstikkaa ja appelsiiniöljyä, voimistavaa ja puhdistavaa mäntyä, männynpihkaa, eksoottisen ja mystisen ripauksen tuovat kaneli, rusinat, neilikka ja fenkoli. Tuoksuun tuo pituutta laakerinlehden ja ruusupuun eteerinen öljy.

Elokuun kuulaat illat innostavat tekemään uusia suitsukesekoituksia. Kesän ihanat terälehdet, kuivatut marjat, kuoret ja yrtit morttelissa hienoksi ja leipomakulhossa sekaisin. Leipomakulhon käyttäminen oikeastaan herättikin minut eilen miettimään keittiönoita-termin merkitystä. Sanalla viitataan perinteiseen noituuteen, jossa käytetään apuna kyökistä löytyviä ruoka-aineita, yrttejä ja normaaleja tuvan työvälineitä. Tämä erotuksena esimerkiksi seremoniallisempaan noituuteen, jota yleensä harjoitetaan ritualistisemmin ja tarkoitukseensa varatuilla rituaalivälineillä.

Keittiönoituus ilmenee minun keittiössäni juurikin leipomakulhon monikäyttönä tavalliseen leivontaan sekä maagisimpiin yrttisekoituksiin. Joskus mies kyllä valittaa, että lettutaikinassa tuoksuu laventeliöljy. Veitsellä leikatessa hutiloin usein sormeen tai saan tomaatin leviämään lattialle. Oppitunteja siitä, miten läsnäolo ja keskittyminen kulloiseenkin asiaan olisi tärkeää.

Puutarhassa huomaan usein puuhaavani asioita, jotka vahvistavat sen hetkisiä ajatusprosesseja. Nyhdän vimmalla sinne tänne levinneitä ruusuntaimia maasta samalla, kun pohdin mitä asioita haluan kitkeä elämästäni. Jos joku on pahoittanut mieleni, saatan löytää itseni leikkaamasta sirpillä heinää katkoen samalla mielessä asioita, jotka haluan poistaa pääni sisältä kuormittamasta.

Keittiönpöydän ääressä maalaan riimukiviä. Se on meditatiivista. Rauhoittavaa. Pysähdyttävää. Kivien voima on paikallaan olossa ja hiljaisessa intuitiivisessa läsnäolossa.

Lemmensavua saa täältä Puodista 


maanantai 8. elokuuta 2011

Mätäkuun juttuja

Heinäkuun lopulla varoittelin mätäkuusta, jolloin haavat eivät parane ja tulehdukset vaanivat. Ja kylläpäs nyt onkin sairasteltu tulehdustaudit, mahataudit ja yskät. Lomalla ei pahemmin hötkyillä, kun 70 % ajasta makaa punkassa.

Onneksi ne 30 % sai olla terveenä kiertäen Keski- ja Etelä-Eurooppaa. Herätä Venetsiassa kirkonkellojen kumuun. Istua ikkunalaudalla ja katsella kanaaleihin kajastavia värikkäitä lasilyhtyjä. Nukkua pitkään Alppien raikkaassa vuoristoilmassa. Haistella kuustenlatvoja Saksan korkeimmalla vuoristotiellä. Kolistella junalla koko Itävallan halki. Ihanaa!

Mutta sairastaminen. Se kyllä nöyrryttää ihmisen ja pistää miettimään, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Ja punkkapotilaana sairastaminen vieläpä antaa aikaa pohtia elämänsä nuotteja. Viime päivityksessä mainitsemani Irti Oravanpyörästä -kirja taisi sysätä mielessä liikkeelle seikkailullisia ajatuksia tulevaisuuden varalle. Juuri kun olin mielessäni tullut tulokseen, että olen tyytyväinen nykyisiin työkuvioihini, huomaan rupattelevani pääni sisällä, että ehkäpä voisinkin kouluttautua uuteen ammattiin, jota voisi tehdä missäpäin maailmaa vain. Ja vähän seikkailla. Ja pärjätä vähemmällä.

Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos.

Matkoilla törmäsin monta kertaa yhteisöllisyyteen, empatiaan ja avuliaisuuteen. Suomeen palattuani blogeissa ja lehdissä korostui nyt jotenkin erityisen räikeästi yksilökeskeisyys ja minä-minä-maailma. Sen kirvoittamana haastan kaikki elämään piirun verran enemmän me-me-vinkkelissä, toisia tsempaten, auttaen ja rakastaen. Hyväntekeväisyyttä, jakamista, jeesaamista. Vaikka itsekehitys olisi tärkeää, on kimppahalillakin paikkansa!