perjantai 23. maaliskuuta 2012

Ajankäytöstä & joogasta

Kevät, valo, sulavat pellonpientareet, lirisevät ja solisevat purot kohisevat kultaisena energiana kehossa. Makuuhuoneeseen tulviva valo herättää nukkujat ennen seitsemää. Aamurukous. Omistautuminen. Päivä voi alkaa.

Ravitseva aamupala marjoista, hedelmistä, voimajauheista, yrteistä, jugurtista ja pähkinöistä. Sen jälkeen iso siivu huonoa omatuntoa, jonka koen avatessani tietokoneen heti aamusta. Tunti jos toinenkin vilahtaa koneella, paljolti myös turhaan netin selaamiseen. Tänä aamuna mietin, että eihän se ole ihmekään!

Olen viisitoista vuotta elämästäni käyttänyt heti aamusta asti 9 tuntia koneella; ensin opiskellessa, sitten työelämässä. Kuinka nyt yhtäkkiä osaisin loihtia sen ajan tilalle automaattisesti jotakin muuta. Olen kuitenkin vasta 5 kuukautta vanha. Viisi kuukautta sitten lopetin työt ja aloitin uuden elämän. Minun täytyy käyttää aikaani myös siihen, että opettelen päivittäisen ajankäytön uudelleen.

Tänään kysyin itseltäni, mitä haluan tehdä aamupäivän kolmella vapaalla tunnilla. Mieleni vastasi, että hyvinvointi ja terveenä pysyminen kaipaisivat nyt hidasta ja perusteellista joogaharjoitusta, sen jälkeen kupillista vihreää teetä (ai hitto, sen mie unohdin!) ja lopuksi shamanistista voimaharjoitusta. Samalla päätin, että käytän joka päivä tästä eteenpäin kaksi tuntia pyhien tekstien lukemiseen ja meditoimiseen netin sijaan.

Joogaharjoitus tuntui erityisen hyvältä. Jokainen syvä hengitys tyhjensi mieltä ja venyvä keho avautui hiljalleen, rauhoittuen lopuksi shamanistiseen harjoitukseen, jossa maan voima nousi kehoa pitkin ylöspäin energiakeskuksia avaavina ja voimistavina pyörteinä.

Jooga on liitto

Yoga-sana tarkoittaa sanskritin kielellä liittoa tai yhteyttä. Moni joogi tietääkin tämän yhteyden voivan tarkoittaa mielen ja kehon liittoa, ihmisen yhteyttä korkeampaan minäänsä, sisäiseen tietoonsa tai jumalvoimaan. Shamaanille sama asia aukenee maailman energiaverkkona, koko maailmankaikkeuden yhteytenä.

Tietäjä, joogasutrien kirjoittaja Rishi Patanjali  kuvasi joogaa “tietoisuuden liikkeiden pysäyttämiseksi.” Joogi osaa pysäyttää kehon ajatukset ja muut toiminnot niin, että hän keskittyy yhteen asiaan kerrallaan. Samoin shamaani tai maagikko, joka hiljentää mielensä sisäisen dialogin ja keskittää tahtonsa yhteen asiaan. Shamanismia ja joogaa yhdistää myös elämänvoiman virtauksen edistäminen ja ylläpitäminen kehossa. Joogassa tähän on monta keinoa, mutta pääasiallisin on elämänvoiman eli pranan tuominen kehoon pranayama-hengitysharjoituksilla.

Jooga on kahdeksanosainen polku

Joogan kahdeksanosaista polkua kutsutaan termillä ashta anga. Polun neljä ensimmäistä osaa ovat fyysisiä harjoituksia: yama, niyama, asana ja pranayama. Joogaharjoitus aloitetaan yleensä asana-liikesarjoja tekemällä ja siirtymällä hiljalleen pranayama-harjoituksiin. Nämä kaksi polkua kehittävät kahta ensimmäistä eli yamaa ja niyamaa. Monelle yaman ja niyaman edustavat arvot rantautuvat asana-harjoituksen myötä elämään kuin itsestään.

Kahdeksanosaisen polun neljä viimeistä osaa ovat ihmisen sisäisiä toimintoja, joihin aiemmat neljä polkua meitä valmistavat kehoa vahvistaen ja mieltä puhdistaen. Pratyahara, dharana, dhyana ja samadhi aktivoivat sisäisiä energiakanavia sekä energiakeskuksia. Samadhin eli oivalluksen saavuttaessaan joogi kokee sisimmässään puhdasta tietoisuutta ja yhdistyy elämänenergiaan.

Tulevissa blogikirjoituksissa ajattelin ynnäillä yaman ja niyaman merkityksiä joogisesta ja shamanistisesta näkökulmasta.



lauantai 10. maaliskuuta 2012

Kädet kivinä

Shamanismin opiskelu on kuin mandala. Pyöreä kehä, joka täytyy kiertää ja rakentaa uudelleen ja uudelleen. Kun kokonaisuus näyttää ehjältä ja kauniilta, pyyhkii tuuli osan kuvasta pois. Laitat ensimmäiset muruset uudelleen, keskittyen paremmin, ymmärtäen syvemmin.

Lapsuudessa ja nuoruudessa shamanismi oli läsnä elämässäni enneunien, luonnonmerkkien lukemisen ja enteitä kertovien sukulaisten kautta. 18-vuotiaana aloin opiskella shamanismia säännöllisesti. Ensimmäisen vuoden luin ja ahmin pohjatietoa, toisen vuoden ja kolmannen vuoden tein viikottaisia ja usein päivittäisiä energiaharjoituksia.

Maailma avautui arkitodellisuudesta energiaverkoksi ja säkenöivä voimien verkko laskeutui tämän todellisuuden lomaan. Joka aamu ja ilta laskin juureni syvälle maahan ja imin peruskalliosta voimaa. Annoin selkärankani kasvaa puuksi ja kohota valona taivaisiin. En ollut juuri koskaan kipeä. Kuulin ihmisten tulon ennalta, näin metsästä tulevien eläimien energiahahmon etukäteen, olin kehon rajojen ulkopuolella ja osa hehkuvaa voimaa. Pian onneksi opin rakentamaan energiasuojia, jotka säästivät omia voimiani ja varjelivat liiankin voimakkailta aistimuksilta.

Rumpua minulla ei ollut ensimmäisinä vuosina ollenkaan. Opettelin putoamaan muuntuneeseen tajunnantilaan tahdonvoimalla. Tai juuri ennen uneen vaipumista avasin luukun, josta livahdin näkyjen maailmaan. Vahvat päivittäiset energiaharjoitukset toivat näyt osaksi arkipäivää. Voimaeläimet eivät olleet shamaanimatkojen juttu, vaan saattoivat ilmestyä olohuoneen parketinraosta levätessäni sohvalla. Maailmat olivat limittäin. Visualisointi kävi tarpeettomaksi, silmät näkivät.

Opettajia ja neuvojia tuli ja meni netin kautta. Kaikilla heillä oli omanlaisensa lähestymistapa shamanismiin ja opin heiltä paljon. Harva kuitenkin ymmärsi varoittaa, että nuorelle ihmiselle maailmojen välissä eläminen on psyykkisesti vaativaa. Työelämään siirtyessä aikaa shamanistisille harjoituksille jäi vähemmän ja maailmat erkanivat hiljakseen. Tietäminen siirtyi uniin ja wiccan opiskelun myötä maaginen maailma rajautui selkeämmin rituaaliaikoihin.

Rumpu on monelle shamanismista kiinnostuneelle tärkein asia. Rumpumatkoja ja rumpupiirejä kokeillaan hyvin nopeasti. Minun polkuni oli toisenlainen, sillä keskityin vuosikausiksi voimaharjoituksiin ja voiman ymmärtämiseen, enkä vaivuttanut itseäni syviin transsitiloihin. Minulle harjoitukset ovat olleet pohja, jotka rakentavat tasapainoisen shamanistisen maailman ja avaavat shamanistisen näkökyvyn. Silloin transsimatkat aukeavat myöhemmin itsekseen.

Rumpupiireissä olen käynyt muutamia kertoja ja sellaista pyynnöstä vähän aikaa ohjannutkin. Ne ovat olleet ennen kaikkea keino jakaa tietoa ja oppia muista ihmisistä. Transsikokemuksille lyhyet piirisessiot ovat usein pinnallisia ja kevyitä, varsinkin jos vertaa eroa viikonlopputapahtumiin, joissa energia ehtii kasvaa, syventyä ja useiden pitkien matkojen voimasta kasvaa syvemmäksi tietoverkoksi. Viikonlopputapaamiset ovat voimauttavia ja ihmisten kokoontuminen tuntuu nostavan voimaa moninkertaiseksi.

Olen piirtämässä shamanistisen mandalani kehää uudelleen kohti alkuvuosien kuviota. Olen löytänyt uudelleen säännöllisten voimaharjoitusten merkityksen. Jätän transsimatkat kertaan tai pariin vuodessa – tosi tarpeeseen. Sitäkin enemmän elän ja hengitän energiaverkkoa, muutan jalkani kallioksi ja upotan käteni kivinä kuohkeaan multaan. Linnut kertovat viestejä ja tuuli puhuu metsässä, kun sitä jaksaa kuunnella tunti toisensa perään.

Tasapaino palaa, mandalani näyttää hetkisen taas ehjemmältä ympyrältä. Mitä enemmän rukoilen, laulan mantroja ja kohotan kohti ylistä henkimaailmaa, sitä tukevammin lasken juureni päivittäin maahan ja annan voiman virrata kehoni läpi tasapainottavasti. Kerään palaseni maailman tuulista, keskitän itseni keskusakselille, maailmanpuuhun.

Olen  latva. Olen runko. Olen juuret.
Olen kanava, jota pitkin voima kulkee. Vaikka voima kasvaa, minusta tulee pienempi.