maanantai 31. joulukuuta 2012

Manifestoimisen aika

Vuodentaite on mitä parasta manifestoimisen aikaa. Olipa vuodentaitteesi sitten kekrinä, talvipäivänseisauksena tai kalenterin osoittamana vuosiluvun vaihtumisen päivänä, iske silmäsi hetkeksi menneeseen vuoteen ja suuntaa se sitten tulevaan aikaan.

Vuodentaiterituaalit ja muukin ritualistinen performointi on jäänyt omassa uskonnollis-maagisessa harjoituksessani jo muutaman vuoden taakse. Rituaaleille on toki paikkansa ja aikansa. Ne resonoivat mielessä monella taajuudella. Vaan nykyään arvostan sanattomia kokemisen hetkiä. Olemisen yhdistymistä ympäristöön. Kävelen metsään liukuen osaksi metsää ja metsä lomittuu minuun liikkuen ytimeni päällä havuntuoksuisena alkukantaisena voimana.

Taitekohdat ovat kuitenkin erinomainen ajankohta poiketa kokemuksellisuuden fiilistelystä riittien pariin. Tänä talvipäivänseisauksena nostimme pimeässä tulen valaisemassa tuvassa maljaa tulevalle vuodelle ja lausuimme ääneen Tahtomisen sanat. Sanat, jotka osoittavat tahdon suuntaa. Sanat, jotka manifestoivat tulevan vuoden todellisuutta. Maagiset sanat, joiden tarkoituksena on muuttaa itseä, vuoden sisältöä ja vähän ympäröiväänkin maailmaa niin, että ne kulkevat linjassa oman sisimmän tähtemme kanssa.

Every woman and man is a star
- Aleister Crowley


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti