Talvipäivänseisaus on syvimmän pimeyden aikaa. Kaamos tuudittaa Lapissa lumivaipan alla makaavan luonnon siniseen hämärään. On pimeää. On hiljaista. Valo ei pilkahda missään. Luonto pidättää hengitystä. Hengityksen pidättämisen hetkellä mieli hiljenee. Sanat katoavat. Tajunta avautuu tummaksi kuiluksi alaspäin alitajunnan, unien, mullan ja pimeyden maailmaan.
Minun jouluni on harmaaseen villaan pukeutuneita tonttuja, kylmästä huurtuvia ikkunoita, pimeitä tupia ja kynttilöiden lämmintä valoa, pimeä tervantuoksuinen sauna, keskitalven kylmyydessä kirveenterään lohkeavan halon ääni.
Vielä ei pilkahda aurinko.
Vasta helmikuun alussa Imbolcin eli kynttilänpäivän aikaan kaamos alkaa hälvetä. Kaipaan Etelä-Suomessa asuessa Lapin kaamosta. Täällä aurinko paistaa keskitalvellakin, Lapissa maailma haipuu yli kuukaudeksi pimeyteen, jolloin vain kuu valaisee metsiä.
Otin marraskuussa osaa Kaamos-seminaariin. Lue lisää Lehdon sivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti