20 pussillista vaatteita, 2 kirjahyllyä, 3 lipastoa, 5 laatikollista kirjoja, melkein kaikki ikkunaverhot… paljon tavaraa on saanut lähteä kierrätykseen ja kirpputorille. Vähennettävää on yhä. Köyhän talon kasvattina olen tainnut käyttää 30 vuotta elämästäni tavaran keräämiseen ja nyt käytän vuosikausia sen vähentämiseen. Ihminen on outo otus.
Perusturvallisuutta voi rakentaa muustakin kuin tavarasta. Hiljalleen, vaikka Hilma-mummon ääni sanoo pääni sisällä jokaisen kirpputorikassin sulkeutuessa, että nokko niitä paksuja samettiverhojakin tarvisi jos sota tulee ja sähkölämmitys katkeaa. Samasta syystä olen jemmannut 15 vuotta kaapissa -50 asteen selviytymiskenkiä. Jos vaikka Siperia alkaa opettaa, ydintalvi iskee ja aurinko sammuu.
Tavaran säästäminen tai karsiminen luotaa myös kohti tulevaa. Eräässä skenaariossa minulla olisi vanhuuteen asti sama omakotitalo, jonka kirjastohuoneeseen antaisin kirjojen kertyä ja nauttisin kotoisasta tunnelmasta sukkia kutoen. Toisessa näkymässä matkustelen paljon ja omistan vain vähän, jolloin muutto maasta toiseen käy käden käänteessä. Viimeisen parin vuoden aikana olen ostanut vähän, mutta käyttänyt säästöni matkaamiseen. Tavarat voivat palaa, kadota ja menettää arvonsa, mutta kukaan ei saa vietyä pois muistoja auringonlaskusta Venetsian kanaaleilla, aamukahvista roomalaisella kujalla, käsikkäin kävelystä pariisilaisella hautausmaalla ja liftaamisesta luostariin Toscanassa. Haluan piirtää maailmankarttaa omille verkkokalvoille, ahmia uusia maisemia ja vanhoja katuja.
Monella suhde tavaraan on psyykkinen. Kodin raivaaminen on oman mielen raivaamista, rauhoittamista ja itsensä esiin penkomista. Jos identiteetti ei muodostu ympärillä olevista esineistä, miten se muokkaa omaa itseä? Jos täytyy valita vain 100 esinettä kotiin, niin mitkä jäävät ja mitkä lähtevät? Hankalissa tilanteissa itseltään voi kysyä, kuka minussa haluaa säilyttää tämän esineen ja haluanko todella säilyttää esineen, vai siihen liittyvän muiston tai tunnetilan.
Yllättävintä on, että luopumisen edetessä aiemmista ”tästä en ainakaan luovu” -esineistä tuleekin poisheitettäviä. Raivauksessa mielenkiintoista on se, että se on prosessi pikemmin kuin projekti. On vaikea tietää lopputulosta, reitin etenemistä ja päättymisaikaa.
Perusturvallisuutta voi rakentaa muustakin kuin tavarasta. Hiljalleen, vaikka Hilma-mummon ääni sanoo pääni sisällä jokaisen kirpputorikassin sulkeutuessa, että nokko niitä paksuja samettiverhojakin tarvisi jos sota tulee ja sähkölämmitys katkeaa. Samasta syystä olen jemmannut 15 vuotta kaapissa -50 asteen selviytymiskenkiä. Jos vaikka Siperia alkaa opettaa, ydintalvi iskee ja aurinko sammuu.
Tavaran säästäminen tai karsiminen luotaa myös kohti tulevaa. Eräässä skenaariossa minulla olisi vanhuuteen asti sama omakotitalo, jonka kirjastohuoneeseen antaisin kirjojen kertyä ja nauttisin kotoisasta tunnelmasta sukkia kutoen. Toisessa näkymässä matkustelen paljon ja omistan vain vähän, jolloin muutto maasta toiseen käy käden käänteessä. Viimeisen parin vuoden aikana olen ostanut vähän, mutta käyttänyt säästöni matkaamiseen. Tavarat voivat palaa, kadota ja menettää arvonsa, mutta kukaan ei saa vietyä pois muistoja auringonlaskusta Venetsian kanaaleilla, aamukahvista roomalaisella kujalla, käsikkäin kävelystä pariisilaisella hautausmaalla ja liftaamisesta luostariin Toscanassa. Haluan piirtää maailmankarttaa omille verkkokalvoille, ahmia uusia maisemia ja vanhoja katuja.
Monella suhde tavaraan on psyykkinen. Kodin raivaaminen on oman mielen raivaamista, rauhoittamista ja itsensä esiin penkomista. Jos identiteetti ei muodostu ympärillä olevista esineistä, miten se muokkaa omaa itseä? Jos täytyy valita vain 100 esinettä kotiin, niin mitkä jäävät ja mitkä lähtevät? Hankalissa tilanteissa itseltään voi kysyä, kuka minussa haluaa säilyttää tämän esineen ja haluanko todella säilyttää esineen, vai siihen liittyvän muiston tai tunnetilan.
Yllättävintä on, että luopumisen edetessä aiemmista ”tästä en ainakaan luovu” -esineistä tuleekin poisheitettäviä. Raivauksessa mielenkiintoista on se, että se on prosessi pikemmin kuin projekti. On vaikea tietää lopputulosta, reitin etenemistä ja päättymisaikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti