Metsäntuoksuista satanismia

Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari… Riisuttu Suomi -kirja esittelee Arman Alizadin haastatteluin ja Meeri Koutaniemen valokuvin suomalaisen yhteiskunnan vastapareja. Upseeri turisee maanpuolustuksesta. Aseistakieltäytyjä taittelee pyssyistä rauhanaatteen flyereita. Minua kiinnosti kirjassa oikean käden polun laidalta napattu pappi ja metsän sylissä filosofiaansa ruotiva satanisti. 

Riisutun Suomen satanistin puheenvuoron käyttää Azazelin Tähden veljeskunnan Soror Heith. Hänen puheenvuoronsa ovat kirjan mielenkiintoisinta ja syvintä antia. Siinä missä naispappi hämmästyksekseni viittaa duuniinsa idioottimaisena, sisar Heith kertoo maailmankuvastaan laajasti ja kiintoisasti. Hänen maailmankuvansa on pitkälti shamanistinen. Luontoyhteys ja luonnon pyhyys vaikuttavat arjen eettisiin valintoihin. Heith valottaa useassa kohdassa myös Azazelin Tähden toimintaa.

Soror Heithin haastellun metsäiset kuvat kutittivat visuaalista mielihyvähermoani ja minusta on hienoa, että mediassa esitellään shamanistisen maailmankuvan kentältä välillä muutakin laitaa kuin amerikkalaistyyppistä ydinshamanismia. Suomalaisten vasemman käden polun harjoittajien joukossa on kuitenkin runsaasti shamanismin harjoittajia, animisteja ja luontomystikkoja.

Riisuttu Suomi -kirjan saa käsiinsä vaikkapa kirjaston hyllyltä. Miinusta kirja saa lähinnä huolimattomasta editoinnista. Joka sivulla läpi kirjan on kirjoitusvirheitä, välillä useampi samassa kappaleessa. Oikoluku vie vain muutaman tunnin, olisiko kannattanut panostaa siihen ennen painokoneen lämmittelyä?

Kuvissa Riisuttu Suomi -kirja, jossa olevat kuvat Meeri Koutaniemi

Riimuja korteista

Käytän riimuja yleensä yksittäin. Valitsen vanhan futharkin riimujen joukosta sen kuvion, jonka merkitystä haluan pohtia kussakin elämäntilanteessa. Jos haluan vahvistaa riimun vaikutusta elämässäni, saatan myös piirtää sitä toistuvasti paperille tai luonnossa hiekkaan. Riimuseteistä lempparini on ystäväni vuosia sitten tekemä katajapuinen 24 pyöreän puukiekon setti. Käytän toisinaan myös kivisiä riimuja, jotka tuntuvat naulaavan riimujen merkityksen jykevämmin mieleeni.

Hiljattain törmäsin riimuista tehtyihin kortteihin. Miten hieno oivallus! Laminoitujen korttien pakassa on 24 vanhan futharkin riimua. Kukin kortti sisältää riimurunon ja tietysti riimun kuvan ja nimen. Näin riimukorttien tekijä Ismo Meinander kertoo ideastaan:

- Riimukortit ovat hyvin oivallinen ja käytännöllinen väline riimujen mysteerien pohdiskelussa, ja niistä on ollut paljon iloa ja hyötyä itselleni, minkä vuoksi päätin myös saattaa ne muiden ulottuville. Sain alun perin idean riimukorttien tekemiseen vuosia sitten käydessäni läpi vanhan Futharkin riimurivistöä, ja tällöin en omistanut vielä riimukiviä tai -nappeja, joten kortit toimivat niiden korvikkeina. Myöhemmin havaitsin, että kortit ovat hyvin hyödyllinen väline erilaisissa mietiskelyissä ja mm. riimukonsultaatiossa, joihin ne soveltuvat jopa kiviä tai nappeja paremmin. Lisäksi riimukorteissa on mukana muinaiset riimurunot, joiden pariin voi aina palata mietiskelemään, ja kortit kulkevatkin helposti mukana kaikkialle.

Jos kiinnostuksesi heräsi, voit kysellä lisää ja tilata kortteja suoraan tekijältä: ismo.meinander@gmail.com. Riimukortit maksavat 15 euroa ja hinta sisältää postikulut Suomeen.

Riimujen merkitykset
Miten riimuneuvonpito toteutetaan?

Haastattelussa: taiteilija Veera Pitkänen

Kalervo Palsan ja Veera Pitkäsen Matka-näyttely esittelee grafiikkaa ja akvarelleja Hanasaaren kulttuurikeskuksessa 23.8.2015 saakka. Veera Pitkäsen teokset henkivät vahvasti okkultismia ja pohjoismaista vanhaa mytologiaa, joten pyysin häntä kertomaan lisää nyt näyttelyssä olevista Argarizim-kirjan kuvituksista sekä avaamaan luovaa mielenmaisemaansa. 

Kerrotko millainen teos Argarizim on?

- Argarizim on suomalaisen okkultistin Johannes Nefastoksen teos, joka on rakenteellisesti jaoteltu Dante Alighierin Inferno-tekstin mukaan eri kappaleisiin. Nefastoksen kirja kulkee siis eteenpäin hieman samaan tapaan kuin Danten Inferno-kuvaus. Tähän matkan tekemisen teemaan tartuinkin kuvituksissani. En halunnut tehdä helvettikuvia missä on ihmisiä tai kärsimystä vaan tartuin helvetti-teemaan psykologiselta kannalta; esoteristin tie on vaikea ja yksinäinen. Silti kuten kaikkien projektien kanssa, jossain vaiheessa kuvat elävät omaa elämäänsä ja tarina kirjoittaa itseään, minä vain koetan seurata sen hienoisia sävyjä ja tulkita niitä. Näin kävi myös Nefastoksen kirjakuvituksen kanssa; osittain kuvat kertovat minusta, osittain Nefastoksesta, meidän energisestä piiristämme ja kohtaamisesta. 

Millainen luontosuhteesi on nyt ja millainen se on ollut lapsena, liittyykö kiinnostuksesi okkultismia ja pohjoista mytologiaa kohtaan myös luontoon?

- Lapsena minua kiinnosti kovasti eri kasvien ja eläinten nimet ja teinkin tarkkoja kopioita vihkooni koulukirjoista. Koska isäni on taiteilija, meillä oli tapana iltaisin tehdä niin, että sain valita jonkin kuvan eläinkirjasta ja isä sen sitten minulle piirsi. Nämä hetket ovat jääneet mieleeni, sillä keskityin niin kovasti yksityiskohtaan, että hämmästyin joka kerta kun yhtäkkiä eläimen kuva olikin valmis. Tämä oli minusta melkein kuin taikuutta ja samantyyppinen kokemus on läsnä vieläkin; työn lopputulos yllättää minut aina eikä prosessi ole ikinä täysin kuten sen kuvittelin. Jotkut työt ovat hirveän vaikeita, toiset tulevat helposti. Työ on hyvä jos siinä on mukana henki, jos ei ole, se on pelkkä tekninen suoritus ja nämä yleensä tuhoan. Joskus pitää tosin tehdä teknisiä töitä, että saa materiaalin ja ilmaisun haltuunsa niin, että voi ilmentää henkeä.

- Lapsena pidin kovasti lukemisesta ja tämä on edelleen rakas harrastukseni. Mytologia ja tarut olivat tärkeitä minulle jo pienenä, mutta niitten todellista arvoa olen alkanut ymmärtämään vasta aikuisella iällä. Koulussa ei esimerkiksi koskaan kerrottu mitään suomalaisten muinaisuskosta tai vanhoista tavoista, mistä tuli jotenkin täysin juureton olo. Koulusta minulle jäi mielikuva, että ensin ei ollut mitään tai että oltiin jotenkin alikehittyneitä tai typeriä kansana, sitten tuli kristinusko ja täällä opittiin sivistyneiksi - vaikka tosiasiassa taisi tämä mennä ihan toisin päin.

Kalevalaa käsiteltiin vain satuna, eikä missään vaiheessa pohdittu sen syvempiä merkityksiä tai sitä miksi jotkut hahmot on esitetty tiettyyn tapaan. On mielettömän hienoa, että nyt kiinnostus omaa menneisyyttä ja myyttejä kohtaan on kasvanut ja kirjoja aiheesta julkaistaan niin, että isompikin yleisö näistä kuulee. Hyvänä esimerkkinä tästä Risto Pulkkisen Suomalainen kansanusko mikä oli aivan mahtava lukukokemus, sekä tietysti Juha Pentikäisen mittava työ suomalaisen karhuperinteen ja pohjoisen shamanismin kanssa.

Veera on rakastanut Kalevalaa aina, eikä vähiten Akseli Gallen-Kallelan kuvamaailman takia. Muinaisskandinaaviset saagat tulivat ensin häntä lähelle hänen kiinnostuessaan riimujen esoteerisesta puolesta. Opiskeltuaan riimuja suhteellisen intensiivisesti ja asuttuaan Ruotsissa muutaman vuoden hän sisäisti siellä läsnä olevaa luonnon energiaa ja nyt hän työskenteleekin seuraavan ison kuvitusprojektin kanssa, joka liittyy Skandinavian muinaisuuteen.

- Esoteria, taide ja okkultismi liittyvät minusta luontoon, sillä luonnossa nämä kaikki ilmentyvät ja me emme ole mitään ilman luontoa; emme mitään ilman metsää. Luonto on ehdottoman pyhä, ja jokainen myytti liittyy luontoon. Ihmisen mielikin on osa luontoa ja jos se pyritään luonnosta irrottamaan käy hirvittävä tragedia, ihminen suistuu epätasapainoon. Argarizim-sarjan teokseni Eläimen kuolema sivuaa hieman tätä aihetta.

Veera Pitkänen opiskeli vuosina 2012-2014 taidetta Ruotsin Gerlesborgissa. Kylä sijaitsee Ruotsin länsirannikolla, meren ja jylhien kallioiden sylissä. Lähistöltä löytyy myös runsaasti kalliomaalauksia.

Mitkä asiat ruotsalaisessa luonnossa vaikuttivat sinuun niin, että se purkautui taiteeseesi?

- Asuin vuonomaisessa maisemassa, mikä on hyvin erilainen kuin mikään Suomen maisema. Joka päivä kävelin meren ohi ja joka päivä se oli erilainen. Mieleeni on jäänyt erityisesti auringon noustessa hyöryävä meri, ja syksyn syventyessä meressä näkemäni ilmiö mitä ruotsalaiset nimittävät sanalla “mareld”, suomeksi vesisäihky. Ilmiön nähdäkseen piti olla täysin pimeässä ja liikuttaa vettä esimerkiksi kepillä. Näytti siltä kuin veden alla syttyisi äkisti kymmenet tähdet, jotka leijuvat hiljaa hetken aikaa ja vaipuvat sitten pimeään. Tämä sai ajattelemaan joitakin alkemistisia lausahduksia, miten ylhäällä onkin kuten alhaalla. Hetken aikaa taivas oli alapuolellani.

- Myös kallio vaihtoi väriään päivän mittaan valon mukaan: vaaleanpunaisesta violettiin, harmaaseen, ruskeaan ja mustaan. Ymmärsin miten kivikin elää. Asuin lähellä Vitlyckeä, UNESCO-kohdetta, missä on satoja kalliomaalauksia. Kävin siellä useasti ja niitä kuvia katsellessa sielu vavahteli. Tuntui, että melkein ymmärsin mitä kuvat tarkoittivat, jollain alitajuisella tasolla ne puhuivat minulle. Ne olivat minunkin kuviani. Aika ja ihmisten välinen kuilu pienenee tuontapaisia asioita katsellessa.

Millaiset asiat suomalaisessa luonnossa vaikuttavat sinuun samalla tavalla?

- Ruotsissa on kallio ja kivi, suomessa on metsä. Suomeen liitän mielessäni synkät metsät ja metsälammet, ja jotenkin suomalainen luonto on lävitsetunkemattomampi; mutta kenties kyseessä on kulttuurillinen ero.

Mitkä esoteeriset ja uskonnolliset teemat ovat lähinnä sydäntäsi taidetta tehdessä?

- Riimut, shamanismi, Vasemman Käden harjoitteet, muinaisuus.

Mitä kuuluu Veera Pitkäselle viiden vuoden kuluttua?

- Toivottavasti olen saanut jatkaa taiteellista pyrintöäni. Toivon että asustan koirani kanssa jossain syrjäisessä paikassa ja teen parempia töitä. Minua kiinnostaisi työskennellä jonkin aikaa Lapissa.

Lue lisää näyttelystä

Hanasaaren aukioloajat ja yhteystiedot
www.veerapitkanen.com

Kuvat © Veera Pitkänen  -  kuvia on käytetty taiteilijan luvalla
Kalliopiirroksen valokuva: Public Domain / Wikipedia

Chia-suklaapuuro