maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kaaosta ja hiljentymistä

Päätin tänä vuonna mennä pitkien pääsiäispyhien ajaksi ortodoksiseen luostariyhteisöön. Jospa pari päivää hiljentyisi, opiskelisi luostarin kirjastossa ja ehkä vähän joogaisi oman huoneen rauhassa. Osallistuisi hetkipalveluksiin ja linjaisi sisimpäänsä rauhallista sävyä.

Luostareissa minua on aina kiehtonut erakkous, kontemplatiivisuus, maailman huolien kannatteleminen jatkuvalla rukouksella ja meditatiivisessa tilassa suoritettu työ osana hengellisyyttä. Kristittyhän en ole, mutta monet kristilliset luostariperinteet tarjoavat paljon annettavaa myös muiden uskontojen edustajille; ainutlaatuisen ilmapiirin, rauhoittavan egregoren ja hyvää kasvisvoittoista ruokaa.

Paastoa ja ärtymystä


Joku kokeneempi retriitinkävijä olisi ehkä osannut neuvoa, että vetäytyminen ei ole helppoa. Ilta piteni hiljaisessa huoneessa ja oma mieleni aloitti harvinaisen tiiviin möykän. Olin päättänyt olla pari päivää ilman kontakteja ulkomaailmaan, mutta langaton verkko houkutteli jo ensimmäisenä iltana juttelemaan netissä ystävien kanssa. Huoneessa oli televisio, josta löysin toistakymmentä kanavaa. Hiljaisuus piteni. Soitin äidilleni ja kälätin tuntisen siitä, millaista on olla luostariyhteisössä. Sitten iski väsymys ja nukuin 3 tunnin päiväunet taju tantereella.

Luostarissa oli meneillään pääsiäispaasto, joten olin syönyt viimeksi yhden maissa päivällä, mutta rientänyt illalla uimaan ja nauttimaan saunan tuhdeista löylyistä. Enpä tullut ajatelleeksi, että verensokeri ja verenpainekin saattavat laskea alhaiseksi, vaan sinnittelin maha kurnien pääsiäisyön messuun kappeliin. Tuntisen paksussa suitsukkeensavussa seisottuani havahduin siihen, että maailma ympärillä keinuu. Muu väki lähti kiertämään kappelia ristisaatossa, itseni löysin sohvalta jalat kohotettuna juomasta vettä melkein pyörtyneenä. Hoipuin energiapatukalle ja nukkumaan. Vanhukset olivat jatkaneet pirteänä aamuviiteen.

Aamulla heräsin päänsärkyyn. Olin ärtynyt ja kiukkuinen. Paasto heijastui uniin, jossa pyöri tuntikaupalla erilaisia karkki- ja jäätelöbuffetteja notkuvine herkkuineen. Etäännytin itseni ärtymyksen tunteesta, sillä oli helppo havaita tunnepurkauksen liittyvän retriittiin. Kun hiljennytään tietoisesti, alkaa mieli puhdistua ja nostaa pintaan käsittelemättömiä tai patoutuneita tunteita. Olisin voinut tässä tilanteessa ottaa kypsän sivuaskeleen ja mietiskellä ärtymystä ja hengitellä sen läpi rauhallista mielentilaa. Tein epäkypsän valinnan murmuttaa kiukkua puhelimitse eteenpäin miehelleni. Ehkäpä ärtymyksen hautominen tuntui tilanteessa stressin siivoukselta. Onneksi tajusin lähteä ulos luontoon kävelemään ja huono tuuli haihtui metsään kuin itsestään.

 

Kesällä uusiksi


Kokemuksen tunneryöppy ja sen neutralisoimisen tuoma rauhallinen fiilis osoitti sen, että pidempi retriitti voisi olla hyvinkin puhdistava, stressiä lievittävä ja mielenkiintoinen kokemus. Varsinkin, jos retriitissä olisi ohjaaja tavattavissa, jonka kanssa saisi jutella tuntemuksista. Ja onhan siitäkin etua, että pystyy tarkastelemaan omaa käyttäytymistään ja tunteitaan ulkoapäin, kuten tein näiden päivien aikana. Etäännytetyt tunteet eivät vie mukanaan, vaan opettavat itsestä. Päätinkin lähteä kesällä viikoksi vähän kauemmaksi luostariin kokeilemaan pidempää hiljentymistä.

Luonnonuskovalle kotoisampi valinta olisi ehkä shamanistinen retriitti tai vetäytyminen metsään. Sellaistakin tulee harrastettua epäsäännöllisesti. Metsä on kuitenkin minulle koti, toisin kuin eri uskonnon luostari. Luostarissa valitsen tietoisesti erillisyyden tunteen pohtimisen osaksi vierailua. Riuhtaisu erilaiseen ympäristöön heijastuu omaan mieleen. Metsässä olen eri tavalla sinut itseni kanssa, se on erilainen kokemus, puhdasta olemista ja kokemista. 







1 kommentti:

  1. Respect. Tekisin mielelläni saman, mutta näin kroonisesti sairaana se on ainakin tällä hetkellä lähes mahdoton ajatus.

    VastaaPoista