Vai tuliko tuo sittenkään pyytämättä? Olin haikaillut koko syksyn hiljakseen pois kehäteiden humusta ja kuukautta aiemmin näyttänyt miehelle netistä pientä punaista pehtoorintupaa vanhalla hevostilalla. Tuo samainen tupa oli vielä vapaana, joten jo irtisanomispäivän iltana olin soittanut sen omistajalle ja sopinut näytöstä seuraavalle päivälle.
Ja nyt me asutamme melkein parisataavuotiasta hirsitaloa. Se natisee ja narisee, hengittää ja kiusaa meitä kujeilevalla kotitontulla. Pirtti lämpiää olohuoneen takalla, joka kuumentaa kupeillaan jyhkeää kivimuuria ja levittää lämpöä vintille asti. Etupihalta alkaa syvä metsä ulottuen naapurikuntiin saakka. Idässä pienen kylän katot näyttävät Melukylältä ja niiden takaa aurinko nousee metsän lomasta valaisemaan horisonttiin aukeavat pellot. Etelässä on vanha navetta ja suuri hevosaitaus. Lännessä puistomainen pihametsä ja tilan päärakennus.
Ennen muuttoa kodinhaltija kävi unessa kertomassa millaisista kynttilöistä hän pitää. Herätessäni ihmettelin mistä sellaisia löytäisin, kun eivät ne näyttäneet erikoisine sulautuvine värikerroksineen ollenkaan tämän maailman teoksilta. Seuraavana päivänä sellaisia kynttilöitä löytyi kaupan tarjouskorista.
Vanha pehtoorintupa tuntuu shamanistisesti hyvältä paikalta. Kolme kerrosta kuvastavat alista, keskistä ja ylistä maailmaa. Talon alapuolella on suuri pyöreästi kiviholvattu kellari, jossa haisee multa ja maa. Keskikerroksessa asutaan, poltellaan elävää ja lämmittävää tulta, mutta sieltä pääsee kätevästi takan yläpuolelta portaita vintille, jossa on hyvä nukkua suurten puupylväiden lomassa. Takan hormi tuo lämpöä viereen ja päästää sen piipusta taivaalle.
Odotan kohta ilmestyvää Maatiainen ry:n siemiluetteloa, jotta pääsen tilaamaan pihalle vanhoja alkuperäisiä kasvilajikkeita. On ihanaa asua metsässä, maaseudulla, puiden ja lumen keskellä hiljaisuudessa. Kiitos tästä!
Odotan kohta ilmestyvää Maatiainen ry:n siemiluetteloa, jotta pääsen tilaamaan pihalle vanhoja alkuperäisiä kasvilajikkeita. On ihanaa asua metsässä, maaseudulla, puiden ja lumen keskellä hiljaisuudessa. Kiitos tästä!

Tahtoo kylään ja sekoittaa keittiön intialaiskokkailuissa <3
VastaaPoistaJoooooOOOooo!! Anytime!
VastaaPoistaSaako tulla joskus kylään??? Ja käyppäs vilkaisemassa minunkin blogiani. Rohkenin linkittää blogisi ja kotisivusi omaani seuraamieni asioiden listalle. Eihän se haittaa? :)
VastaaPoistaSaa tulla kylään :) Ja saa seurata ja laittaa :D
VastaaPoista