keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Osho: esoteerinen psykologia

Olen oppinut läsnäolon tässä hetkessä niin tärkeäksi, että tutkin mielelläni eri reittejä oikean mielentilan tavoittamiseksi. Juurruttamiseksi. Syventämiseksi. Jooga on ollut tärkeä polku. Samoin tiedostava hengittäminen ja luonnossa kaikki aistit hereillä oleminen.

Gurdjieffin ja Ouspenskyn ajatuksista olen ammentanut psykologista kulmaa siihen, miten unessa paahtava ihmiskone repäistään tietoiseksi ja hereille. Ouspenskyn The Fourth Way -kirjassa etenen verkalleen, sillä se sisältää konkreettisia harjoituksia, joiden nivominen elämään vie oman aikansa.

Lukiessani kokemuksia Intian ashrameista törmäsin Oshoon. Onhan hän nimenä ollut tuttu vuosia, mutta olen ajatellut pelkän mielikuvan perusteella hänet new age -painotteiseksi guruksi ja ohittanut häneen liittyvän kirjallisuuden. Samalla olin onnistunut ohittamaan hänen opetuksensa ihmisen tietoisesta evoluutiosta, meditaation luonteesta ja monesta muusta kiinnostavasta aiheesta.

Nappasin kirjastosta Oshon Esoteerinen psykologia -kirjan. Osittain se pyörikin astraalishenkisissä sfääreissä, mutta antoi hyvin paljon ajateltavaa läsnäolon ja tietoisuuden saralla. Tässä pari näytettä tekstistä:

"Kun tiedostamme sen tosiasian, että vastuu omasta elämästämme kuuluu yksin meille itsellemme, ei mikään tiedostamaton tila voi enää toimia pakopaikkanamme. Ja pakeneminen olisi myös typerää, sillä vastuu antaa meille loistavan mahdollisuuden kehittyä. Siitä taistelusta, jonka vastuun hyväksyminen saa aikaan, voi syntyä jotakin aivan uutta. Tietoiseksi tuleminen merkitsee sitä, että tiedämme kaiken riippuvan meistä itsestämme."

Seuraava pätkä koskee ilmiötä, jota shamanismissa kutsutaan sisäiseksi dialogiksi  ja joogaperinteessä apinamieleksi. Shamanistisissa harjoituksissa on tärkeää kitkeä mielen lörpöttely pois, jotta todellinen kokeminen astuu esiin sanojen takaa.

"Mieli pyrkii aina verbalisoimaan kaiken. Me voimme tuntea kielemme sanaston ja kieliopin, ja voimme tuntea myös ajattelun käsitteellisen rakenteen, mutta tuo tuntemus ei ole vielä ajattelua. Päinvastoin, se on pakoa ajattelusta. Jos näemme jossakin kauniin kukan, me verbalisoimme sen; jos näemme miehen ylittämässä katua, me verbalisoimme sen. Mieli kykynee muuttamaan kaiken olemassaolevan sanoiksi. Ja niin tehdessään se rakentaa ympärillemme sanojen muurin, jonka vangeiksi me vähitellen jäämme. Tämä jatkuva prosessi, jossa mieli muuntaa asioita ja olemassaoloa pelkiksi sanoiksi, on ensimmäinen este meditatiiviselle tilalle.Siksi ensimmäinen vaatimus meditatiivisen mielen kehittymiselle on, että tiedostamme sen jatkuvan verbalisoinnin, joka mieltämme hallitsee. Meidän on myös opittava pysäyttämään se niin halutessamme."

Lopuksi hyvä elämänohje:

"Älkää eläkö verbaalisessa maailmassa. Liikkukaa syvälle itse olemassaoloon. Käyttäkää hyväksenne mitä tahansa keinoja, mutta palatkaa aina takaisin ei-verbaaliselle, tietoiselle tasolle. Eläkää puiden, lintujen, taivaan, auringon, pilvien, sateen kanssa – eläkää kaikkialla yhteydessä sanattomaan olemassaoloon. Mitä enemmän te teette niin, mitä syvemmälle sukellatte olemassaoloon – sitä voimakkaammin tunnette ykseyden, joka on vastakohtien yläpuolella; ykseyden, joka ei ole kahden erillisen asian liittämistä yhteen vaan ykseyttä, jolla mantereet liittyvät saariin merenpinnan alla. Manner ja saaret ovat aina olleet yhtä. Me näemme ne erillisinä vain koska katsomme asioita merenpinnan yläpuolelta."


perjantai 7. lokakuuta 2011

Huichol-kansan shamanismia

Huichol-kansa (Wixáritari) kuuluu Väli-Amerikan alkuperäisväestöön. Huicholeille elämän syvin merkitys liittyy parantamiseen. Shamanismi nähdään ikiaikaisena parantamistraditiona ja elämäntapana.

Amerikkalaisista intiaanikansoista huicholit opettavat shamanismia rauhan ja rakkauden tienä. Siinä missä monet intiaanikansat käyttivät voimavaroja soturiuteen, ei huicholeilla ollut soturiluokkaa ollenkaan. He keskittyivät mielummin henkisten asioiden ja parantamisen opiskeluun. Tai ainakin sellaisessa valossa shamanismia maailmalla levittävä Brant Secunda on perinteestä kertonut julkisuudessa, ja näin hänen oman vanhan opettajansa elämäntyö antoi uskoa.

Väliamerikkalainen shamanismi keskittyy yleensä Carlos Castanedan teoksiin ja hänen opettamaansa soturishamanismiin. Oli kiehtovaa löytää maantieteellisesti niinkin lähellä Castanedan seikkailuja sijaitseva kansa, jonka shamanismi ammentaa täysin toisenlaiselta pohjalta; keskittyen sydämeen ja antamiseen puolustautumisen saati hyökkäämisen sijaan. Shamanismi näyttäytyy kiehtovan monipuolisena eri puolilla maailmaa ja vaihtelua löytyy myös lähikansojen keskuudesta!

Lue artikkeli huicholien shamanismista