Metsässä

Jos minun pitäisi kiteyttää uskontoni ja henkisyyteni yhdellä sanalla, olisi se sana metsä. Metsä tuo voimaa, hiljentää ja opastaa olennaisen äärelle. Metsällä tarkoitan hoitamatonta vanhaa metsää, ei puistomaista kaupunkipuusikkoa tai suoriin riveihin istutettuja tehometsämännikköjä.

Tähän syksyyn on mahtunut vain muutama metsäretki, mutta ne ovat antaneet paljon. Lehto ry:n eloleiri Seitsemisen kansallispuistossa toi aarnimetsän hiljaisuuden ja tähtitaivaan leirinuotion yllä. Puolisoni kanssa löysimme Nuuksiosta syrjäisen kolkan, jossa oli ihania luonnonpuroja ja sieniapajia. Metsän tuoksua oli ihana tankata käsi kädessä ilmaa haistellen.

Vietin aikaa myös kotipuolessa Lapissa. Vanhempani pyrkivät omavaraistalouteen, joten olin monena päivänä isän lintukoirana metsällä ja äidin kaverina marjastamassa. Metsälintuja näkyi enemmän kuin koskaan aiemmin. Yhdellä reissulla näimme 23 lintua (metso, teeri, koppelo, pyy, riekko) ja talven varalle pakastimeen päätyi teeri ja koppelo. Keräsin linnuilta maksat talteen ja kokkailin niistä maksapihvejä. Maistuivat erinomaiselta!

Tänä syksynä entistä arvokkaampia ovat metsät, joihin ei kuulu liikenteen melu. Ne ovat yhä harvemmassa Lapissakin. Niissä pystyn parhaiten tankkaamaan luonnonrauhaa ja tuntemaan oloni levolliseksi.

Muutama päivä metsäilyä sai aikaan sen, että kaupunkiin palattuani lopetin Facebook-tilini ja päätin käyttää enemmän aikaa metsäilyihin sekä pihapuuhiin. En ole ollut Facebookin kohtuukäyttäjä koskaan, vaan tapittanut sen uutisvirtaa kuin ketjupolttaja, joka sytyttää seuraavan röökin heti entisen jälkeen. Se alkoi tuntua orjuuttavalta, joten päätin katkaista puuhan kerralla.

Kännykkäkameralla räpättyä: isän metsästämä teeri, taustalla äiti tutkailee marjasaalista.